Taru Sadkosta

Rikkaassa Novgorodissa asui nuori mies nimeltään Sadko. Häntä kutsuttiin guslinsoittaja Sadkoksi. Hän eleli poikamiehenä, elää kituutteli vaatimattomasti, ei omistanut kotia eikä kontua. Hänellä oli vain kaunis- ja kirkassointuinen gusli (kantele). Laulun ja soiton taidon hän oli perinyt vanhemmiltaan. Sadkon maine kiiri koko Novgorodin alueelle. Hänet kutsuttiin esiintymään sekä pajarien kultakattoisiin linnoihin että kauppiaiden avariin kivitaloihin viihdyttämään vieraita. Kun hän alkoi soittaa ja laulaa, kaikki arvonsa tuntevat pajarit ja rikkaat kauppiaat kuuntelivat guslinsoittajaa herkeämättä. Näin nuori mies elätti itseään esiintymällä pidoissa.
Mutta sitten kävi näin: Pariin päivään Sadkoa ei kutsuttu soittamaan minnekään, eikä kolmantenakaan päivänä kutsuttu. Sadkosta tämä tuntui loukkaavalta ja hänelle tuli paha mieli.
Niinpä Sadko otti kirkassointuisen guslinsa ja lähti Ilmen-järven rantaan. Hän istahti siniselle kivelle ja alkoi soittaa ja laulaa . Hän soitti rannalla aamusta iltaan. Punaisen ilta-auringon laskiessa Ilmen-järvellä nousi aallokko. Järvestä nousi vuorenkorkuinen aalto, vesi sekoittui hiekkaan, ja rannalle nousi Vedenhaltija, Ilmen-järven isäntä. Guslinsoitaja hämmästyi. Vedenhaltija sanoi seuraavat sanat:
- Kiitos sinulle Sadko, Novgorodin guslinsoittaja! Minulla oli pidot ja sinä ilahdutit ja viihdytit minun vieraitani. Minä haluan palkita sinua siitä. Sinut kutsutaan huomenna soittamaan guslia vaikutusvaltaisen kauppiaan luo viihdyttämään nimekkäitä novgorodilaisia kauppiaita. Kauppiaat juovat ja syövät, alkavat kehuskella ja kerskailla. Joku kehuskelee lukemattomilla kultarahoillaan, toinen kerskailee arvokkailla meren takaa tuoduilla tavaroillaan, kolmas kehuu hyvää hevostaan ja silkkikankaitaan. Viisas kehuu isäänsä ja äitiään, typerä nuorta vaimoaan. Sitten nämä mahtavat kauppiaat kysyvät sinulta, millä sinä, Sadko, voisit kerskailla. Minä opetan sinua, miten pitää vastata ja tulla rikkaaksi.
Ja niin Vedenhaltija, Ilmen-järven isäntä, kertoi orvolle guslinsoittajalle salaisuuden.
Seuraavana päivänä Sadko kutsuttiin rikkaan kauppiaan kivitaloon soittamaan ja viihdyttämään vieraita.
Pöydät notkuivat juomia ja ruokia. Pidot olivat puolivälissä ja vieraat, Novgorodin kauppiaat olivat puoliksi humalassa. He alkoivat kehuskella toisilleen: kenellä on enemmän kultarahoja, kenellä arvokkaita tavaroita, kenellä hyvä hevonen ja silkkikankaita.
Viisas kehui isäänsä ja äitiään, typerä nuorta vaimoaan.
Sitten alettiin kysellä Sadkolta, vaatimattomalta nuorelta mieheltä:
- Millä Sinä voit kehuskella, nuori guslinsoittaja?
Tähän puheeseen Sadko vastasi:
- Voi teitä, rikkaat novgorodilaiset! Millä minä voisin kehuskella? Te itse tiedätte: ei minulla ole kultaa eikä hopeaa eikä kauppaa, jossa olisi arvokkaita tavaroita. Voin kehuskella vain yhdellä asialla. Tiedän vain yhden ihmeellisen asian. Meidän upeassa Ilmen-järvessämme on kala, jolla on kultaiset evät. Kukaan ei ole pystynyt kalastamaan tuota kalaa. Kukaan ei ole sitä nähnyt, eikä kukaan pyydystänyt. Mutta se, joka pyydystää ja syö tuosta kalasta tehtyä keittoa, tulee nuoreksi. Vain tällä asialla voin kehuskella!
Rikkaat kauppiaat alkoivat meluta ja haastaa riitaa:
- Turhaan sinä Sadko kehuskelet! Vuosisatojen aikana kukaan ei ole kuullut, että on olemassa sellainen kala, jolla on kultaiset evät ja että syötyään tästä kalasta tehtyä keittoa, vanha ihminen tulisi nuoreksi ja vahvaksi.
Kuusi rikkainta Novgorodin kauppiasta riiteli kaikkein kiivaimmin.
- Ei semmoista kalaa olekaan, josta sinä Sadko puhut. Lyödään vetoa tästä asiasta.
Jos voitat, saat meidän kaikki kauppamme, rikkautemme ja maatilamme. Mutta sinulla ei ole mitään, mitä voisit antaa meille puolestasi.
- Aion kalastaa tämän kultaeväisen kalan. Ja teidän rikkauksienne vastineeksi annan pääni pantiksi, vastasi Sadko-guslinsoittaja.
Vedosta sovittiin kädenpuristuksella ja kiistely päättyi.
Nopeasti tämän jälkeen kudottiin silkistä nuotta. Tämä nuotta heitettiin Ilmen-järveen ja rantaan vedettiin kultaeväinen kala. Nuotta laskettiin toisen kerran ja saatiin vielä toinen kultaeväinen kala. Nuotta laskettiin kolmannen kerran ja saatiin kolmas kultaeväinen kala. Ilmen-järven isäntä, veden haltija piti sanansa. Hän palkitsi Sadkon niin kuin oli luvannut. Orpo guslinsoittaja voitto vedon, sai suuret rikkaudet ja hänestä tuli Novgorodiin kuuluisa kauppias. Hän kävi Novgorodissa vilkasta kauppaa, ja hänen apulaisensa tekivät kauppaa muissa kaupungeissa lähellä ja kaukana. Sadkon rikkaudet lisääntyivät päivä päivältä ja tunti tunnilta. Hänestä tuli nopeasti kunniakkaan Novgorodin rikkain kauppias. Hän rakensi palatseja valkeasta kivestä. Palatsien huoneet oli koristeltu arvokkailla harvinaisilla puulajeilla, kullalla, hopealla ja kristallilla. Sellaisia huoneita ei kukaan ollut ennen nähnyt eikä sellaisista huoneista kukaan ollut kuullut.
Sitten Sadko meni naimisiin, toi taloonsa nuoren emännän ja järjesti uudessa palatsissaan pidot. Pitoihin kutsuttiin ylhäissukuiset pajarit, kaikki Novgorodin tunnetut kauppiaat ja muutkin Novgorodin miehet. Kaikille löytyi paikka vieraanvaraisen isännän avarissa asuinhuoneissa. Vieraat joivat ja söivät, tulivat humalaan ja alkoivat riidellä. Jotkut puhuivat kovaäänisesti ja alkoivat kehuskella. Sadko kulki vieraiden keskuudessa ja sanoi seuraavat sanat:
- Hyvät vieraat, ylhäissukuiset pajarit, tunnetut, rikkaat kauppiaat, Novgorodin miehet! Te kaikki olette minun pidoissani juoneet ja syöneet ja nyt te kiistelette ja kehuskelette itseänne kovaäänisesti. Varmaankin minunkin pitää kertoa itsestäni. Mistä sitten voisin kehuskella? Minun rikkauksiani ei voi laskea. Kultarahoja minulla on niin paljon, että voin ostaa kaikki Novgorodin tavarat, sekä huonot että hyvät. Sen jälkeen ei Novgorodiin jää mitään ostettavaa.
Vieraita tämä koppava, kehuskeleva puhe ei miellyttänyt. Siitä eivät pitäneet pajarit, kauppiaat eivätkä muutkaan Novgorodin miehet. Vieraat alkoivat meluta ja riidellä:
- Semmoista ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan, että yksi mies voisi ostaa kaikki Novgorodin tavarat, voisi ostaa ja myydä koko suuren mahtavan Novgorodin. Me lyömme kanssasi suuren vedon 40 000 kultarahasta. Sinä Sadko et pysty voittamaan suurta Novgorodia. Vaikka yksi mies olisi vaikka kuinka rikas, niin hän on kaupunkiin ja kansaan verrattuna vain kuivunut oljenkorsi.
Mutta Sadko pysyi omalla kannallaan, ei antanut periksi vaan löi suuren vedon ja otti esille 40 000 kultarahaa. Tähän pidot päättyivät. Vieraat lähtivät koteihinsa.
Seuraavana päivänä Sadko nousi varhain, peseytyi hyvin, herätti apulaisensa, antoi heille runsaasti kultarahoja ja lähetti heidät kauppakaduille. Sadko itse meni kauppoihin, joissa myytiin kaikkein kalleimpia tavaroita. Niinpä koko päivän aamusta iltaan rikas kauppias Sadko uskollisine apulaisineen osti kaikki tavarat mahtavasta Novgorodista. Iltaan mennessä he olivat ostaneet kaiken. Kaupat olivat tyhjiä, niin kuin olisi luudalla lakaistu. Novgorodiin ei ollut jäänyt mitään ostettavaa edes kuparisella puolella kopeekalla. Mutta seuraavana päivänä – ihme ja kumma – Novgorodin kauppojen hyllyt notkuivat tavaroita. Niitä oli yön aikana tuotu entistä enemmän. Miehiensä kanssa Sadko lähti taas kauppoihin ja toreille ostamaan tavaroita. Ja iltaan mennessä auringon laskiessa ei Novgorodin kaupoissa taaskaan ollut mitään ostettavaa edes puolella kopeekalla.
Kolmantena päivänä sama toistui. Sadko antoi miehilleen kultarahat ja lähti itse myös kauppoihin. Ihmeekseen hän näki, että tavaroita on taas enemmän kuin ennen.
Yön aikana moskovalaiset olivat tuoneet niitä lisää. Sadko kuuli ihmisten puhuvan, että tavarakuormia oli tullut Moskovasta, Tveristä ja monista muista kaupungeista. Tämän lisäksi merta pitkin oli tulossa laivoja, joissa on merten takaa tuotuja tavaroita.
Silloin Sadko mietti ja tuli surulliseksi.
- En minä pysty voittamaan mahtavaa Novgorodia enkä ostamaan kaikista Venäjän kaupungeista ja muista maista tulevia tavaroita. Niin rikas kuin olenkin, niin mahtava Novgorod on minua rikkaampi. Paras kun häviän vedon – 40 000 kultarahaa. En kuitenkaan voita Novgorodin kaupunkia ja kansaa. Nyt ymmärrän, että ei ole sellaista voimaa eikä rikkautta, että yksi mies voisi vastustaa kansaa.
Sadko maksoi suuren vetonsa – 40 000 kultarahaa. Hän lastasi laivoihin kaikki ostamansa tavarat ja lähti laivoillaan kaukaisiin maihin myymään tavaroitaan. Kaukaisissa maissa hän myi novgorodilaiset tavarat suurella voitolla.
Mutta paluumatkalla sinisellä merellä tapahtui suuri onnettomuus. Kaikki 40 laivaa ikään kuin pysähtyivät paikoilleen. Tuuli väänsi mastoja ja repi köysistöä, meren aallot löivät korkealle, mutta kaikki 40 laivaa seisoivat ikään kuin ankkurissa, eivätkä pystyneet liikkumaan paikoiltaan.
Sadko sanoi perämiehille ja laivan päälliköille:
- Näyttää siltä, että Meren valtias vaatii meiltä veroja ja lunnaita. Ottakaa miehet tynnyrillinen kultaa ja heittäkää siniseen mereen!
Mereen heitettiin tynnyrillinen kultaa, mutta laivat eivät päässeet liikkeelle. Aallot löivät laivoja ja tuuli repi köysiä.
- Meren hallitsija ei halua ottaa vastaan meidän kultaamme, sanoi Sadko. Varmaankin hän vaatii meiltä elävän sielun. Sadko käski heittämään arpaa. Miehet saivat arvan, joka oli tehty lehmuksesta, mutta itselleen Sadko otti tammesta tehdyn arvan. Jokaisessa arvassa oli nimimerkki. Arvat heitettiin siniseen mereen. Se kenen arpa uppoaa, sen on mentävä Meren hallitsijan luokse. Lehmuksesta tehdyt arvat lähtivät uimaan kuin sorsat. Mutta Sadkon tammesta tehty arpa upposi pohjaan kuin kivi.
Silloin Sadko sanoi:
- Siinä tapahtui virhe: tammesta tehty arpa on raskaampi kuin lehmuksesta tehty. Sen vuoksi se meni pohjaan. Heitetään arpoja vielä kerran.
Sadko teki itselleenkin arvan lehmuksesta ja toisen kerran heitettiin arvat siniseen mereen. Kaikki muut arvat lähtivät uimaan kuin telkät, mutta Sadkon arpa upposi pohjaan kuin kivi. Silloin Sadko, rikas novgorodilainen kauppias sanoi:
- Ei ole mitään tehtävissä. Näyttää siltä, ystävät, että Meren haltija ei halua ottaa vastaan ketään muuta, vaan vaatii minut. Hän otti paperia ja sulkakynän ja ryhtyi kirjoittamaan; miten ja kenelle hän halusi jättää omaisuutensa ja rikkautensa. Hän määräsi maksettavaksi rahaa luostareille sielunmessua varten. Hän palkitsi miehensä ja kaikki apulaisensa. Paljon rahaa hän määräsi maksettavaksi köyhille, leskille ja orvoille.
Runsaasti rikkauksia hän määräsi nuorelle vaimolleen. Sen jälkeen hän sanoi:
- Laskekaa nyt, rakkaat ystävät, mereen tamminen lautta. Minua pelottaa yhtäkkiä laskeutua siniseen mereen.
Mereen laskettiin tukeva lautta. Sadko hyvästeli uskolliset miehensä ja otti kirkassointisen guslinsa.
- Soitan vielä lautalla istuessani guslia viimeisen kerran, ennen kuin kuolema ottaa minut.
Näin sanoen Sadko laskeutui tammiselle lautalle, ja laivat liikahtivat heti paikoiltaan, silkkiset purjeet täyttyivät tuulella, ja laivat lähtivät purjehtimaan omaa reittiään ikään kuin mitään pysähdystä ei olisi ollutkaan. Sadko lähti ajelehtimaan tammisella lautalla pitkin merta, soitteli gusliaan, murehti omaa kohtaloaan ja muisteli mennyttä elämäänsä. Meren aallot keinuttivat lauttaa, tuudittivat Sadkoa, eikä Sadko huomannutkaan, kun hän jo oli nukahtanut syvään uneen. Emme tiedä, kuinka kauan uni kesti. Sadko heräsi meren pohjalla, valkoisesta kivestä rakennetun palatsin vierestä. Palatsista juoksi häntä vastaan palvelija ja vei hänet linnaan. Hänet vietiin suureen saliin, jossa istui itse Meren valtias. Meren valtias alkoi puhua:
- Hyvää päivää rakas, kauan odotettu vieras! Olen kuullut paljon Sinusta ja guslinsoitostasi sukulaiseltani Ilmen-järven kuuluisalta isännältä. Minäkin haluaisin kuulla soittoasi. Siitä syystä pysäytin laivasi ja Sinun arpasi upposi kaksi kertaa pohjaan. Sen jälkeen Meren valtias kutsui palvelijansa:
- Lämmitä sauna kuumaksi. Vieraamme voi saunoa, peseytyä ja levätä. Sitten järjestämme pidot. Kutsutut vieraat alkavat kohta saapua.
Illalla Meren valtias järjesti suuret pidot kaikille maailman merille. Pitoihin saapuivat hallitsijat ja heidän puolisonsa eri meristä, vedenhaltijat eri järvistä ja joista. Saapui myöskin Ilmen-järven isäntä. Juomia ja ruokia Meren valtiaalla oli yllin kyllin: syö ja juo
niin paljon kuin haluat! Vieraat nauttivat pöydän antimista ja vähitellen humaltuivat.
Meren valtias sanoi:
- Nyt Sadko, lohduta ja huvita meitä! Soita iloisia säveliä, niin että jalkamme alkaisivat liikkumaan.
Sadko alkoi soittaa innokkaasti ja iloisesti. Vieraat eivät pysyneet istumassa pöydän ääressä, vaan hyppäsivät ylös ja alkoivat tanssia ja tanssivat niin innokkaasti, että merellä syntyi suuri myrsky. Sinä yönä monet laivat kaatuivat ja paljon ihmisiä hukkui. Guslinsoittaja soitti edelleen ja merten hallitsijat ja heidän puolisonsa tanssivat innoissaan ja huusivat:
- Soita edelleen!
Silloin Sadkon viereen tuli Ilmen-järven isäntä ja kuiskasi Sadkon korvaan:
- Nyt täällä setäni luona tapahtuu pahoja asioita. Tämä tanssiminen on saanut aikaan merellä rajuilman. Laivoja, ihmisiä ja tavaroita on hukkunut, sumu on sakea. Lopeta soitto, niin tanssikin päättyy.
- Miten voisin lopettaa soittamisen? Täällä meren pohjassa minulla ei ole omaa tahtoa. En voi lopettaa, ennen kuin setäsi Meren valtias antaa käskyn.
- Riko guslin kielet ja sano Meren hallitsijalle, että sinulla ei ole varakieliä eikä täältäkään niitä voi saada. Kun Sinä lopetat soittamisen, pidot loppuvat, ja vieraat palaavat koteihinsa. Meren valtias haluaa kuitenkin pitää Sinut vedenalaisessa valtakunnassaan ja haluaa, että valitset täältä morsiamen ja menet naimisiin. Sinun pitää suostua tähän. Sinun eteesi tuodaan ensiksi kolmesataa kaunista neitoa, sitten vielä Sinun ohitsesi kulkee kolmesataa neitoa, niin kaunista, että heitä on vaikea kuvata, sellaisia on vain sadussa . Sinun pitää vain seisoa ja olla hiljaa. Sitten tuodaan eteesi vielä kolmesataa neitoa, jotka ovat vieläkin kauniimpia. Päästä heidät kaikki ohitsesi. Osoita sitten viimeistä neitoa ja sano: ”Tuon neidon, Tšernavuškan, kanssa haluan mennä naimisiin.” Hän on minun sisareni ja hän pelastaa Sinut vankeudesta.
Ilmen-järven isäntä puhui näin ja häipyi vierasjoukkoon. Sadko rikkoi guslin kielet ja sanoi Meren hallitsijalle:
- Pitää vaihtaa guslin kielet ja panna uudet tilalle, mutta minulla ei ole varakieliä.
Meren valtias vastasi:
- Mutta mistä minä nyt löydän Sinulle uudet guslin kielet. Huomenna lähetän lähetit kieliä hakemaan, mutta tänään pidot loppuvat. Seuraavana päivänä Meren hallitsija sanoi:
- Toivon, että olet minun uskollinen guslinsoittajani. Kaikki vieraat pitivät soitostasi.
Mene naimisiin jonkun meren kauniin neidon kanssa ja Sinun on parempi elää minun vedenalaisessa valtakunnassani kuin Novgorodissa. Valitse itsellesi morsian.
Meren valtias taputti kätensä yhteen ja siinä hetkessä Sadkon ohi kulki kauniita neitoja, toinen toistaan kauniimpia. Heitä oli kolmesataa. Heidän jälkeensä tuli vielä kolmesataa neitoa, niin kauniita, että heitä on mahdoton sanoin kuvata, vain sadussa on sellaisia. Sadko seisoi ja vaikeni. Näiden kaunokaisten jälkeen tuli vielä kolmesataa neitoa, paljon entisiä kauniimpia. Sadko katseli heitä, ei pystynyt heitä kylliksi ihailemaan, mutta kun viimeinen neito tuli Sadkon eteen, sanoi hän Meren valtiaalle:
- Olen valinnut itselleni morsiamen. Tämän neidon kanssa haluan mennä naimisiin.
Sadko osoitti Tšernavuškaa.
- Hyvin valittu, Sadko-guslinsoittaja! Valitsit hyvän morsiamen: hän on minun veljeni tytär, Tšernava-joki. Nyt meistä tulee sukulaisia.
Ryhdyttiin järjestämään suuria pitoja ja häitä. Pidot päättyivät ja nuoripari vietiin omaan huoneeseen. Kun ovat sulkeutuivat, Tšernava sanoi Sadkolle.:
- Mene nukkumaan, äläkä ajattele mitään. Niin kuin veljeni, Ilmen-järven isäntä määräsi, niin tapahtuu.
Syvä uni kietoutui Sadkon ympärille. Ja kun hän aamulla heräsi, hän ei ollut uskoa silmiään: hän istui Tšernava-joen jyrkällä rannalla, siinä paikassa, missä Tšernava laskee Volhov-jokeen. Ja Volhov-jokea pitkin lipuivat hänen 40 laivaansa uskollisten miesten kuljettamina. Kun miehet näkivät laivoista Sadkon, he ihmettelivät:
- Jätimme Sadkon aavalle siniselle merelle ja nyt hän on täällä lähellä Novgorodia meitä vastassa. Kylläpä tämä on suuri ihme!
Laivasta laskettiin pieni vene Sadkoa hakemaan. Sadko kiipesi laivaansa ja kohta laivat saapuivatkin Novgorodin laituriin. Meren takaa tuodut tavarat ja kultatynnyrit siirrettiin Sadkon varastoihin. Sadko kutsui uskolliset miehensä ja apulaisensa valkoisesta kivestä tehtyyn palatsiinsa. Ulkoportaille vastaan juoksi nuori, kaunis vaimo. Hän heittäytyi Sadkon rintaa vasten, syleili ja suuteli miestään.
- Minä näin sellaisen näyn, että Sinä tulet tänään kaukaisista maista!
He joivat ja söivät ja Sadko jäi asumaan Novgorodiin nuoren vaimonsa kanssa.
Tähän kertomukseni Sadkosta päättyykin.