Matrjoshka-nuket

 

Venäläinen Matrona-nukke, tuttavallisemmin Matrjoshka, syntyi 1800-luvun lopussa. Monien ihmisten mielestä Matrjoshka-nukke on venäläisen taiteen tradition paras edustaja. Nuken luoja oli kuuluisa taiteilija ja taidemaalari Maljutin, joka omissa töissään kehitti venäläistä jugend-tyyliä. Matrjoshkan periaatteen Maljutin keksi itämaiden taiteeseen perehtyessään. Hän osasi yhdistää nuken muodon ja koristemaalauksen siten, että se vastasi kansansaduista ja tarinoista ihmisille tuttua kansallispukuun pukeutunutta tyttöä. Zagorskissa valmistetut Matrjoshka-nuket menestyivät vuonna 1958 Brysselin maailmannäyttelyssä niin hyvin, että niille myönnettiin näyttelyn kultamitali. Nykyisin taiteilijat ovat ottaneet ottivat vapauden muunnella perinteistä Matrjoshka-nukkea. Puunuket voivat esittää poliitikkoja ja muita kuuluisuuksia. Presidentti Vladimir Putinista on valmistettu oma matrjoshka-nukke samoin kuin Yhdysvaltojen presidenteistä.

Matrjoshka-nukke liittyy kiinteästi myös Puolalan alakoulun venäjää opiskelevien oppilaiden elämään.

Matrjoshka-tintamareskien maalaaminen joulukuu 2013

Puolalan koulun suomalais-venäläisen 5. -6. luokan oppilaat maalasivat kaksi matrjoshka-tintamareskia joulukuussa 2013. Vaneriset hahmot toteutti teknisen työn opettaja Antti Valtola. Maalaus tapahtui pienryhmissä ja oppilaat tekivät tarkkaa ja huolellista työtä. He pyrkivät värien avulla luomaan aitoa tunnelmaa. Mallia katsottiin aidoista nukeista. Tintamareskeja koekäytettiin heti maalaamisen jälkeen koulussa ja sekä isot että pienet oppilaat olivat tyytyväisiä lopputulokseen. Tintamareskit olivat mukana myös Pakkasukko-juhlassa 14.12. Turun VPK:n talolla.

 


Puolalan alakoulun opintomatkalla Pietariin 16. – 20.5. 2013

Matrjoshka-pannulaput

Pietarin koulussa koulussa 201 turkulaiset vieraat tekivät käsityötunnilla Matrjoshka-aiheisia pannulappuja. Lapset saivat suunnitella oman matroshka-pannulappunsa valmiiksi leikatuista osista. Sen jälkeen he ompelivat kaikki yksityiskohdat käsin ja tekivät kasvot vanhaa perinnettä kunnioittaen. Työskentely oli innostunutta ja lopputulos oli mieluisa ja sitä esiteltiin tyytyväisenä.

 

Kuvia työpajoista