Marraskuun 2016 taidetyöpajat

Pietarilaisten taidetyöpajat 30.10.-4.11.2016

 


Pietarilaiset taideopettajat Galina Korneva ja Elena Popova kävivät taas Turussa pitämässä taidetyöpajoja Puolalan koulussa ja Puolalanmäen lukiossa. Pajoihin osallistuivat venäjää opiskelevien oppilaiden lisäksi kolme alakoulun ja kaksi yläkoulun luokkaa, yhteensä 12 ryhmää.
Pienet oppilaat tekivät nopeajalkaisia hevosia (Конёк-быстроног). Aihe tulee venäläisistä kansansaduista ja -taiteesta. Taideopettajien ohjauksessa syntyi upeita kolmiulotteisia hevosia.
Yläkoulun oppilaiden pajan aiheena oli tulihevoset. Tulihevoset -aihe tulee myös venäläisestä kansantaiteesta. Hevonen liikkuu nopeasti kuin tuli ja myös hevosen harjas muistuttaa liikkeessä tulta.
kirjaimiaTehtävässä yhdisteltiin myös pohjoismaista muotokieltä ja venäläistä koristekuviointia.
Lopulliset tuotokset seisoivat omilla jaloillaan kolmiulotteisina "veistoksina".
Vähän isommat oppilaat tekivät koristekuviointi- ja taittelutekniikalla matrjoska-nukkien innoittamina kolmiulotteisia paperinukkeja, joilla on värikäs venäläinen kansallispuku. Venäläisen naisen kansallispukuun kuuluu liivihame eli sarafaani, koristekirjailtu paita ja huivi.
Seiskaluokkalaisten venäjän opiskelijoiden kanssa tehtiin kirjanmerkkejä, joissa luki joku venäläinen kieleen liittyvä sanonta.
Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset tekivät jokainen yhden venäjänkielen kirjaimen. Lopuksi kirjaimet koottiin yhteen, jolloin niistä tuli venäjäksi sanat Pietari, Turku ja Abo – Санкт-Петербург, Турку, Або. Nyt koko komeus koristaa luokan seinää.

Pietarilaisopettajien kuvaesitys löytyy opettajille sivulta.

 

 

Katso kuvat