KALEVALA yhdistää

Tapahtumakalenteri 2013

Juhlavuoden vierailu Pietarista

Tänä vuonna 2013 vietetään Turun ja Pietarin ystävyyskaupunkisuhteiden 60-vuotisjuhlaa. Näissä merkeissä helmikuun lopussa Pietarista tuli oppilasryhmä vieraaksi Puolalan kouluun, Puolalanmäen lukioon ja Turun Normaalikouluun. Pietarilaiset koululaiset asuivat venäjänlukijoittemme perheissä. Vierailun aikana toteutettiin Kalevala yhdistää – hanketta. Järjestimme yhteistyössä ruotsinkielisen lukion Katedralskolan i Åbo kanssa Kalevala Suomen taiteessa taidetyöpajan ja painoimme Kalevala-aiheisia kangaskasseja Vimmassa. Lena Malmion vetämässä kuvataidetyöpajassa turkulaiset ja pietarilaiset kuvittivat yhdessä Kalevalan tapahtumia. Työpajan tuotoksena syntyneisiin teoksiin voi tutustua sivustolla työpaja sivulla. Lisäksi pietarilaisille nuorille opetettiin muutamia suomen kielen fraaseja, joita he pääsivät harjoittelemaan kaupungilla Amazing race-tehtävissä. Tutustuimme myös Turun nähtävyyksiin. Vierailu sai paljon näkyvyyttä mediassa ja siitä tehtiin juttu Turkupostin Turku-Pietari-60v ystävyyskaupunkiliitteeseen.

Sekä perhemajoituksen, yhteisen ohjelman että työpajojen yhteydessä tarjoutui hyvä tilaisuus käyttää venäjää käytännön tilanteissa ja tutustua pietarilaisiin nuoriin. Marja Nikkisen ottamassa kuvassa opiskelijat suunnittelevat Kalevala-aiheita kangaskasseja varten. Tällaiset ruohonjuuritason kontaktit opiskeltavaa kieltä puhuviin ja aidot kielenkäyttötilanteet lisäävät opiskelumotivaatiota ja edistävät oppilaiden kommunikaatiotaitojen kehittymistä perinteistä luokkaopetusta paremmin. Monille turkulaisille venäjän lukijoille on jo muodostunut pysyviä ystävyyssuhteita pietarilaisiin ikätovereihin, niitä onkin helppo jatkaa vaikka sosiaalisen median avulla.

Turun normaalikoulun osuus: Videopaja Turku – Pietari osa 1.

Oppilasvaihto ystävyyskoulun № 204 kanssa. Neljä oppilasta (7. lk.) ja suomen kielen opettaja Nina Dudar saapuivat Normaalikoulun vieraiksi 27.2.–3.3.2013. Vieraat majoittuivat perheisiin. Sari Torvisen vetämän videopajan aiheena oli Kandinskyn tuotanto nykynuoren silmin (Venäläinen taide tutuksi). Norssista pajaan osallistui neljä oppilasta (8. lk.). Vieraille järjestettiin lisäksi muuta ohjelmaa Turussa, kiertoajelu tehtiin yhdessä Puolalan koulun kanssa (Puolalan koulun järjestämä).

1 2 3 4 5 6