KALEVALA yhdistää

Kurkistus Kalevalaan Kuhmossa kulttuurikeskus Juminkeossa
5.5. - 12.6.2015

Lasten Kalevala-kuvitusta

Suomessa, Pietarissa ja muualla Venäjällä suomalais-ugrilaisten kansojen parissa on toteutettu parin viime vuoden aikana ”Kalevala yhdistää” -hanketta. Siihen osallistuneissa kouluissa oppilaat tutustuivat Kalevalaan ja työskentelivät opettajiensa johdolla tehden mm. kuvia eepoksen tapahtumista.
Hanketta koordinoi Suomen puolella Turun kaupungin sivistystoimi ja Pietarissa Venäläinen museo. Juminkeko on antanut asiantuntija-apua hankkeelle.

juminkeko
 
Kalevala yhdistää -hankkeen loppunäyttely oli esillä Venäläisessä museon Mikaelin linnassa toukokuussa ja Viipurin linnassa joulukuussa 2014. Suomessa loppunäyttely on esillä ensin Juminkeossa, josta se siirtyy seuraavaksi Turkuun. Juminkeossa pidettävän näyttelyn yhteyteen Kuhmon Kontion koulun 3 B-luokan oppilaat rakensivat uutena elementtinä opettajansa johdolla elämänpuun.
Näyttelyn avajaiset pidettiin 5. toukokuuta Juminkeossa. Läsnä olivat kuhmolaisen Elämänpuun luojat ja Kuhmon Kontion koulun 5. luokan oppilaat, jotka esittivät runonlaulua. Lapset tutustuivat kuviin ja innokkaasti kommentoivat Venäjällä ja Suomessa asuvien lasten tekemiä töitä.  

Taiteilijat:

Koululaisia Suomesta, Pietarista ja Venäjältä suomalais-ugrilaisten asuinalueilta.

Näyttelyn toteuttaja:

Juminkeko-säätiö

Toteuttamista ovat tukeneet:

Turun kaupungin sivistystoimi, Suomen Opetushallitus, Venäläinen museo Pietarissa, monet koulut Suomessa ja Pietarissa sekä suomalais-ugrilaisten kansojen asuinalueilla Venäjällä.

1 2 3 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6