KALEVALA yhdistää

Suuri tammi

Tehtävänkuvaus
  • Liikkeelle lähdettiin Kalevalasta ja käsiteltiin oppilaiden kanssa yhdessä eepoksen runo Suuresta tammesta. Samalla tutustuttiin monissa eri kulttuureissa esiintyvään Maailmanpuu- teemaan. Jatkettiin aiheen käsittelyä siirtymällä Elämänpuuhun ja siitä päätettiin luokan kanssa tehdä yhteinen työ.
  • Toteutukseen haettiin monihaarainen koivu metsästä. Se pystytettiin luokkaan ja oppilaat saivat valita siitä haluamansa oksan käsiteltäväkseen. Jotkut maalasivat oman oksansa ennen sen sisällön rakentamista. Koivu säilytettiin tietenkin kokonaisena puuna.
  • Ajatuksena oli lähteä liikkeelle oman elämän tärkeistä asioista. Puussa peilattiin myös kunkin henkilökohtaista ulkoista tai sisäistä identiteettiä. Identiteettikysymys käsiteltiin perusteellisesti aikaisemmin Makukoulun yhteydessä, joten se oli 5-6-luokkalaisille tuttu juttu.
  • Kun puu oli valmis, jokainen oppilas palasi vielä omalle oksalleen ja yhdessä käytiin oksa kerrallaan läpi kaikkien työt. Osalla rakentajista se kertoi niin henkilökohtaisista ja herkistä asioista, että nenää niistettiin ja kuivattiin kyyneleitä.

    Lisää kuvia galleriassa

Maija Penna Timoniemen koulu