Browsed by
Category: Yleinen

TSYK:n biokemian kurssin opiskelijat vierailulla Orionilla 

TSYK:n biokemian kurssin opiskelijat vierailulla Orionilla 

   Kevään 2019 lopulla järjestettiin kaksi vierailupäivää, joissa pääsin tutustumaan Turun Orionin pesulaboratorion toimintaan. Jälkimmäisen vierailukerran lopulla syntyi idea siitä, millaista yhteistyötä voisimme lähteä tekemään seuraavana lukuvuonna. Alkutalven 2019 aikana sovimme käytännönjärjestelyistä.   Orionin kanssa päätettiin sitoa lukiossamme järjestettävään koulukohtaiseen soveltavaan biokemian kurssiin. Biokemian kurssi on kemiaa ja biologiaa integroiva kurssi, jossa tehdään eri biomolekyyleihin liittyviä kokeellisia töitä teorian opiskelun lomassa. Lääketeollisuus on aiheena kemiaa ja biologiaa hyvin integroiva. Biokemian kurssi oli luonteva valinta yhteistyöhön, sillä lääkkeitä voidaan tarkastella sekä kemiallisten, että biologisten ominaisuuksien näkökulmasta. Yrityksen kannalta yhteistyön tarkoituksena on saada näkyvämmäksi kemian alan työpaikkoja sekä saada myös tulevaisuudessa lisää uusia motivoituneita…

Read More Read More

Musiikin lähettiläät Kerttulin lukiossa

Musiikin lähettiläät Kerttulin lukiossa

Kerttulin lukio on osallistunut työelämän yhteistyöhankkeeseen musiikin osalta viemällä musiikkia talon ulkopuolelle vanhusten palvelutaloihin. Toinen projekti joka koulullamme on musiikin saralla ollut käynnissä, on liittynyt Turun konservatorion kanssa tehtyyn yhteistyöhön, jonka puitteissa konservatorion opiskelijoita on osallistunut apuopettajan roolissa lukion musiikintunneille. Avaan molempia projekteja tarkemmin tässä kirjoituksessa. Turun kaupungin Kerttulin vanhainkoti sekä Parkinmäen palvelutalo toimivat kanssamme hienossa yhteistyössä ideoidessamme opiskelijoiden kanssa yhteistä musiikillista kohtaamista vanhusten kanssa. Opiskelijat suunnittelivat kokonaisuuden, joka toimisi muistisairaiden vanhusten päivän piristyksenä. Pieni, mutta sitäkin innostuneempi porukka Kerttulin lukiolaisia…

Read More Read More

Työelämäkokeiluja TE1 ja ENA16 –kursseille

Työelämäkokeiluja TE1 ja ENA16 –kursseille

Työelämäyhteistyön kokeilut jatkuivat myös muiden oppiaineiden parissa. Pakolliselle terveystiedon TE1- kurssille järjestettiin työelämävierailut Diakon Oy:lle maaliskuussa 2020. Terveystiedon kurssin sisältöihin liittyy ihmisen kokonaisvaltainen terveys, ja terveyden tukeminen. Diakonilla työskentelee monia terveydenhuollon ammattilaisia. Erityisesti liikunnan –ja terveystiedon opettaja Anne Variksen ajatuksen pohjalta hän halusi opiskelijoiden tutustuvan toimintaterapeutin työhön. Terveystiedon ryhmäläiset kävivät vierailuilla maaliskuun alkupuolella Diakonin Tiilimäen toimipisteessä Porissa, missä vierailijoille olikin varattu saliin kattavat tutustumismahdollisuudet erilaisiin apuvälineisiin. Toimintaterapeuttien toimenkuva on laaja, ja asiakkaiden kirjo on aina lapsista vanhuksiin. Lapsien kanssa työskentelemisessä…

Read More Read More

Työelämäyhteistyön kokeiluja PS2-kurssille

Työelämäyhteistyön kokeiluja PS2-kurssille

Lukion työelämäkumppanit –hanke on edennyt Porin kaupungin lukioiden osalta mukavasti kuluneen lukuvuoden aikana, vaikka blogin puolella on ollut hieman hiljaista! Hankkeessa on ollut mukana neljä kehittäjäopettajaa, jotka ovat suunnitelleet työelämäkokeiluja pääsääntöisesti oman oppiaineensa opetukseen. Koordinaattori on tehnyt muutamia lyhyitä kokeiluja muiden aineiden opettajien kanssa. Hankkeen puitteissa tehdyt toimenpiteet ovat olleet yksittäisiä kokeiluja, sekä kokeilujen ideoimista ja kehittämistä. Tavoitteena on ollut sekä opiskelijoiden, että opettajien työelämätietouden lisääminen monipuolisten työelämän edustajien välittämän ajankohtaisen tiedon avulla. Nyt kuluvan kevään aikana tavoitteeksi onkin otettu…

Read More Read More

Lukiolaiset toimivat AMK-oppilaiden ohjauksessa ja toteuttivat toimintatuokion esikoululaisille

Lukiolaiset toimivat AMK-oppilaiden ohjauksessa ja toteuttivat toimintatuokion esikoululaisille

Ohjatun toimintatuokion tavoitteena oli saada lukiolaiset kiinnostumaan tekniikan alasta ja mahdollisista tekniikan opinnoista. Toimintatuokion aikana pyrittiin herättämään lukiolaisten ja esikoululaisten kiinnostus tekniikkaan erilaisten tehtävien, leikkien ja pelien avulla. Toimintatuokion jälkeen haastatelluiden lukiolaisten kiinnostus Turun ammattikorkeakoulua kohtaan tulevana opiskelupaikkana kasvoi merkittävästi. Ennen pajatyöskentelyä lukiolaisten kiinnostus oli lähes olematonta. Yrityselämän yhteistyökumppanit olivat tyytyväisiä tuokion toteutukseen ja tavoitteisiin. IndustrySimistä todettiin: ”Ainutlaatuista, että tällaista järjestetään. Jos kukaan lukiolaisista tai lapsista sai pienenkään kipinän tekniikan alalle, olemme onnistuneet hyvin.” Tekniikkaa esikoululaisille -projektipajassa AMK-opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat…

Read More Read More

Vaasan lyseon lukion Yritystietokurssilla suunniteltiin Suurmessujen markkinointistrategiaa ja käytiin rahoitusneuvotteluja Nordean kanssa etänä

Vaasan lyseon lukion Yritystietokurssilla suunniteltiin Suurmessujen markkinointistrategiaa ja käytiin rahoitusneuvotteluja Nordean kanssa etänä

Vaasan lyseon lukion Yritystietokurssilla toteutettiin 17.2.2020 yhteistyössä PohjanmaaExpo Oy:n projektivastaavan Jasmin Granholmin kanssa workshop, jossa ideoitiin tulevien Pohjanmaan Suurmessujen markkinointia eri kohderyhmille. Workshopin aluksi Jasmin Granholm kertoi omasta työstään ja messujen järjestämisestä sekä messujen merkityksestä yrityksille, mutta myös omassa työssään kohtaamistaan haasteista. Sen jälkeen tehtävänä oli suunnitella someen markkinointikampanja, jolla saadaan toisaalta nuoria ja toisaalta lapsiperheitä liikkeelle suurmessuille. Workshopin lopussa tiimit pitchasivat omat ideansa. Palkintona kaikki ryhmät saivat vapaaliput suurmessuille. PohjanmaaEXpo OY:sta oli kiinnostavaa kuulla, varsinkin kun itse ei ollut…

Read More Read More

Vaasan lyseon lukion englannin kurssin opiskelijat mukana Prohoc Oy:n arvojen ja brändin uudistamisprojektissa

Vaasan lyseon lukion englannin kurssin opiskelijat mukana Prohoc Oy:n arvojen ja brändin uudistamisprojektissa

Vaasan lyseon lukion englannin Opiskelu, työ ja toimeentulo -kurssin (ENA06) yhteydessä tehtiin yritysyhteistyötä Prohoc Oy:n kanssa. Englannin Opiskelu, työ ja toimeentulo -kurssin (ENA06) alussa meille kerrottiin, että kurssin aikana tekisimme työelämään liittyvän projektin Prohoc nimisen yrityksen kanssa. Projektin sisällöstä ei vielä siinä vaiheessa ollut tarjolla juuri mitään tietoa, joten jäimme innolla odottamaa mitä tekisimme. Saimme myös kuulla, että muut samaa kurssia suorittavat ryhmät, jotka eivät osallistuneet tähän projektiin tekisivät sen sijaan ansioluetteloa. Ansioluettelon laatimiseen verrattuna projektiin osallistuminen kuulosti suorastaan liian…

Read More Read More

Vaasan lyseon lukiossa tehtiin Ilkka-Pohjalaisen kanssa uutisaukeama Ugandan kehitysyhteistyöleirikoulun yhteydessä

Vaasan lyseon lukiossa tehtiin Ilkka-Pohjalaisen kanssa uutisaukeama Ugandan kehitysyhteistyöleirikoulun yhteydessä

Vaasan lyseon lukiossa on suunniteltu ja toteutettu Lukion työelämäkumppanit -hankkeen aikana Ilkka-Pohjalaisen kanssa uutisaukeamayhteistyö lukion omalle soveltavalle kurssille, joka huipentui Ugandaan tehtävään kehitysyhteistyöleirikouluun. Ugandaan Kampalaan tehdyllä leirikoulumatkalla tutustuttiin kehitysyhteistyön tekemisen periaatteisiin ja osallistuttiin vapaaehtoistyöhön Planin Smartup Factoryssa, Suomen Pakolaisavussa ja Caring Hands Ugandassa Kampalassa Ugandassa. Samalla tehtiin haastatteluja ja kirjoitettiin juttuja Ilkka- Pohjalaiseen. Vaasan lyseon lukion opiskelijat tekivät uutissivun Ilkka-Pohjalaiseen Ugandan kehitysyhteistyöleirikoulun yhteydessä Ennen leirikoulumatkaa vierailtiin Ilkka-Pohjalaisen toimituksessa Vaasassa. Vierailun aikana tutustuttiin toimittajan työhön ja journalismin perusteisiin sekä suunniteltiin uutisaukeaman…

Read More Read More

Vaasan lyseon lukion opiskelijat tekivät uutissivun Ilkka-Pohjalaiseen Ugandan kehitysyhteistyöleirikoulun yhteydessä

Vaasan lyseon lukion opiskelijat tekivät uutissivun Ilkka-Pohjalaiseen Ugandan kehitysyhteistyöleirikoulun yhteydessä

Vaasan lyseon lukion Kehitysyhteistyöleirikoulussa 12.–21.1.2020 tutustuimme kehitysyhteistyön tekemisen periaatteisiin ja osallistuimme vapaaehtoistyöhön Planin Smartup Factoryssa, Suomen Pakolaisavussa ja Caring Hands Ugandassa. Kehitysyhteistyöleirikoulun tavoitteena oli ottaa ja kantaa globaalia vastuuta ja kasvaa maailmankansalaisina sekä edistää YK:n kestävän kehityksen Agenda2030-tavoitteita tekemällä koulutasolla kehitysyhteistyötä. Ennen matkaa tutustuimme Agenda2030-tavoitteisiin ja kehitysyhteistyön tekemisen periaatteisin sekä yhteistyöjärjestöihin. Ennen leirikoulumatkaa teimme 8. tammikuuta 2020 vierailun Vaasassa Ilkka-Pohjalaisen toimitukseen. Toimituksessa meitä oli vastassa Ilkka-Pohjalaisen kouluyhteistyöstä vastaava toimittaja Hanna Hietikko, joka kertoi meille omasta työstään Ilkka-Pohjalaisen toimittajana ja koululinkkinä. Vierailulla suunnittelimme ja ideoimme myös…

Read More Read More

KIERTOTALOUS TUTUMMAKSI LUKION JA AMK-OPISKELIJOIDEN YHTEISELLÄ OPINTOKÄYNNILLÄ

KIERTOTALOUS TUTUMMAKSI LUKION JA AMK-OPISKELIJOIDEN YHTEISELLÄ OPINTOKÄYNNILLÄ

Syksyllä 2019 Turun ammattikorkeakoulun Tekniikka ja liiketoiminta –tulosalueen (TELI) kaikki aloittavat opiskelijat osallistuivat monialaisiin projektipajoihin. Pajoissa tekniikan ja liiketalouden opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat erilaisia projekteja yhdessä. Näin opittiin projektityöskentelyä käytännössä. Opetusmenetelmän avulla toteutetaan Turun ammattikorkeakoulun Innovaatiopedagogiikkaa, jossa keskeisenä oppimisympäristönä toimivat juuri monialaiset tiimit. Innovaatiopedagogiikan kulmakivinä ovat luovuus, kriittinen ajattelu, aloitekyky, tiimityö ja verkostoituminen. Innovaatiopedagogiikassa opitaan toisilta ja toisten kanssa eri tiedonlähteitä ja elämänkokemuksia luovasti yhdistellen. Siinä opitaan työelämäyhteydessä, tietoa soveltaen, tekemällä ja kokeilemalla monialaisesti, eri osaamisia yhdistellen ja erilaisia ihmisiä…

Read More Read More