Browsed by
Category: Yleinen

Tulevaisuuden teknologiaa ja arkeologisia aarteita

Tulevaisuuden teknologiaa ja arkeologisia aarteita

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion tiimi lähti hakemaan yhteistyökumppaneita luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden yhdistettynä monialaisena tiiminä. Ensinnäkin halusimme löytää yrityksen, jonka kanssa pääsisimme tutustumaan kemian alan ammattien kirjoon. Toisekseen haimme kumppania, jonka kautta voisimme tehdä näkyväksi humanistisen alan monimuotoisia urapolkuja. Yhteinen sävel löytyi lääkeyhtiö Orionin ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon kanssa.   Olisimme toivoneet tilaisuutta tutustua Orionin tuotantoon ja tuotekehitykseen, mutta se osoittautui nopeasti mahdottomaksi. Lääkealaa säätelevät äärimmäisen tarkat turva- ja puhtausmääräykset, eikä oppilasryhmiä päästettäisi välttämättä seuraamaan prosessia edes lasiseinän takaa. Seuraamista rajoittaisivat…

Read More Read More

Monenlaista viritystä Luostiksessa

Monenlaista viritystä Luostiksessa

  Työelämäkumppanit-hanke käynnistyi alkuvuodesta.  Aloitimme hankkeen omalta osaltamme järjestämällä maaliskuussa hyväntekeväisyystapahtuman lukiossamme. Tähän tarinaillaksi nimettyyn tapahtumaan pyydettiin esiintyjiksi eri alojen yrittäjiä ja asiantuntijoita. Illasta meille poiki muun muassa tulevalle lukuvuodelle opiskelijoiden TET-paikkoja. Mehiläinen ja IT-alan yritys Lyyti lupautuivat ottamaan lukiolaisiamme yritykseensä työelämätutustujiksi sekä toimijoiksi muuhun yhteistyöhön.  Tarkoituksena on, että opiskelijat pääsevät yhdessä yritysten kanssa suunnittelemaan jatkoyhteistyökuvioita. Nuorten osallistaminen on siten punaisena lankana työelämäkumppanit-hankkeessamme. Saimme keväällä myös kiinnostavan työelämäkumppanin Nuoret ja Talous-tahosta (ent. TAT). Ensi lukuvuonna lukiostamme lähtee n. 20 opiskelijaa Turun Yrityskylään ohjaajaksi…

Read More Read More

Vaasan lyseon lukion opiskelijat tutustumassa kansainvälisiin työuriin Vaasan energiaklusterin yrityksissä Kiinassa Shanghaissa

Vaasan lyseon lukion opiskelijat tutustumassa kansainvälisiin työuriin Vaasan energiaklusterin yrityksissä Kiinassa Shanghaissa

Vaasan lyseon lukion Kiinan energialeirikoulu toteutettiin 26.4.—5.5.2019. Kiinan energialeirikoulun tavoitteena on tutustua Vaasan alueen energiaklusterin yritysten toimintaan Kiinassa Shanghaissa erityistalousalueella ja niissä työskentelevien suomalaisten kansainvälisiin työtehtäviin ja työuriin. Energialeirikoulussa tutustuttiin Wärtsilän ja ABB:n tehtaiden toimintaan Shanghaissa ja Alteamsin tehtaaseen Suzhoussa. Samalla tavattiin Kiinassa työskenteleviä vaasalaisia ja kuultiin, miten heidän urapolkunsa on vienyt heidät Kiinaan ja mitä työelämätaitoja kansainväliset työtehtävät vaativat. Kiinan energialeirikouluun osallistuvat opiskelijat suorittivat ennen matkaa Kiinan historian kurssin omassa lukiossa sekä Kiinan kielen ja kulttuurin perusopinnot Vaasan yliopistossa…

Read More Read More

LUKIOLAISET TUTUSTUIVAT TEKNIIKAN OPISKELUUN TURUN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

LUKIOLAISET TUTUSTUIVAT TEKNIIKAN OPISKELUUN TURUN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

Järjestimme 12.3. Luostarivuoren Lyseon lukion ja Turun Suomalaisen Yhteiskoulun Lukion oppilaille mahdollisuuden tulla tutustumaan Turun ammattikorkeakoulun konetekniikan, kemiantekniikan ja ICT-alan opintoihin. Yrityksen edustaja päivässä oli Koneteknologiakeskus Turku OY. Lukioista tuli mukaan 16 opiskelijaa. Koneteknologiakeskuksessa lukiolaisille esiteltiin ensin konetekniikan opintoja, minkä jälkeen heille kerrottiin eRallycross –projektista sekä siitä, miten projekti kytkeytyy konetekniikan opintoihin. Projektissa on mukana esim. auto- ja kuljetustekniikan sekä konetekniikan opiskelijoita. Konetekniikan opiskelijat suorittavat suuren osan konetekniikan erikoistumisopinnoista Koneteknologiakeskuksessa.  Opintojen esittelyn jälkeen lukiolaiset pääsivätkin tutustumaan Koneteknologiakeskuksen toimintaan, laitteisiin ja…

Read More Read More

Euroopan parlamentin tulkki piti Lukion työelämäkumppanit -luennon Vaasan lyseon lukiossa

Euroopan parlamentin tulkki piti Lukion työelämäkumppanit -luennon Vaasan lyseon lukiossa

Euroopan parlamentin tulkki Asta Lähteenmäki kertoi Euroopan parlamentista ja sen päätöksenteosta, EU:n tarjoamista työmahdollisuuksista ja harjoitteluista sekä ajankohtaisista EU-asioista Lukion työelämäkumppanit -luennolla 17.5.2019 Vaasan lyseon lukiossa. Asta nosti luennolle esille Euroopan parlamentissä olevia ajankohtaisia asioita, kuten Brexitin ja ilmastonmuutoksen. Lisäksi Asta kertoi tulkin työstään parlamentin valiokunnissa ja poliittisissa ryhmissä. Hän tulkkaa ruotsista, norjasta, tanskasta, englannista, saksasta ja hollannista suomeen päin. Hän oli avoin siitä, että työ on välillä vaativaa, mutta kun hallitsee hyvin muiden maiden kielet, se helpottaa joustavasti tulkkaamista…

Read More Read More

Jo joutui armas aika

Jo joutui armas aika

Hujauksessa olemme siinä hetkessä, kun voi aavistella kuulevansa suvivirren alkusoiton. Lukuvuosi ja sen mukana työelämähanke ovat kiiruhtamassa maaliin. Mitä tässä kaiken kiireen keskellä sitten onkaan saatu aikaiseksi? Äkkiseltään todettuna aika vähän, sillä ensimmäisenä tulen aina ajatelleeksi niitä konkreettisia juttuja. Mutta kun hetken viivähtää ja tutkailee ajatuksiaan huomaa, että kyllä tässä jotain on tapahtunut, vaikkei itse lopputulos häämötäkään tai edes ole hahmotettavissa. Ensimmäiset kokeilevat ja haparoivat askeleet on otettu, ja kun huomasi, että jalan alla ei olekaan vain ohut vaijeri, jolla tasapainotella tai liukas lankku, jota pitkin pitää askeltaa silmät sidottuna, alkoi usko…

Read More Read More

Stig ombord

Stig ombord

Yhteistyössä Viikinkien kanssa Hankkeen alkaessa suurimmaksi haasteeksemme arvelimme nousevan sen, miten saisimme omat kollegamme innostumaan yritysyhteistyöstä. Pelko oli kuitenkin turhaa sillä innokkaat kollegamme lähtivät avoimin mielin mukaan ja yhteistyö varustamo Viking Linen kanssa käynnistyi vauhdikkaassa myötätuulessa.  Alkuperäisen suunnitelman mukaan Viking Linen kanssa yhteistyötä tekevät oppiaineet olivat  ruotsi, matematiikka, fysiikka ja ilmaisutaito.   Yhteistyökumppanimme Viking Linen toiminta on niin laajaa, että oli helppoa keksiä, miten eri oppiaineet voisivat tehdä yrityksen kanssa yhteistyötä. Ajatuksena oli esimerkiksi, että ruotsin oppiaine voisi hyödyntää laivahenkilökunnan kielitaitoa muun muassa siten, että opiskelijat voisivat haastatella laivahenkilökuntaa ruotsiksi. Ilmaisutaito lähti…

Read More Read More

Aineenopettajien työelämä- ja yrittäjyyskasvatuksen kehittämishanke starttasi Vaasassa kokonaisella kehittämispäivällä

Aineenopettajien työelämä- ja yrittäjyyskasvatuksen kehittämishanke starttasi Vaasassa kokonaisella kehittämispäivällä

Vaasan lyseon lukiossa vietettiin 25.4.2019 koko päivän Lukion työelämäkumppanit -hankkeen aineenopettajien työelämä- ja yrittäjyyskasvatuksen kehittämispäivää. Päivää valmisteltiin yhdessä kehittäjäopettajien kanssa ja sen toteuttamiseen varattiin kuusi tuntia yhteissuunnitteluaikaa. Kehittämispäivänä opiskelijoilla oli omaa ohjelmaa, kun he osallistuivat työelämä ja jatko-opintoja avaavaan FutureFun-teemapäivään. Päivä aloitettiin yhteisellä kehittämisstartilla, jossa rehtori Jaakko Perttu ja Lukion työelämäkumppanit hankkeen koordinaattori Mika Jokiaho toivottivat aineenopettajat tervetulleeksi työelämä- ja yrittäjyyskasvatuksen kehittämispäivään. Rehtori Jaakko Perttu puhui omassa osuudessaan hankkeen merkityksestä Vaasan lyseon lukiolle. Mika Jokiaho muistutti päivän tarkoituksesta kehittää omiin…

Read More Read More

Vaasan lyseon lukion opiskelijoiden MYTech-päivä Wärtsilässä ja Vaasan ammattikorkeakoulussa VAMK:ssa ja Technobothnialla

Vaasan lyseon lukion opiskelijoiden MYTech-päivä Wärtsilässä ja Vaasan ammattikorkeakoulussa VAMK:ssa ja Technobothnialla

Vaasan lyseon lukion opiskelijaryhmä osallistui 25.4.2019 Teknologiateollisuus ry:n MyTech-päivään. Päivän ohjelmaan kuului vierailu Wärtsilässä ja tutustuminen Vaasan ammattikorkeakoulun VAMK:n tekniikan alan opintoihin ja käynti Technobotnialla, jossa ammattikorkeakoulun opiskelijat tekevät opintoihinsa liittyviä laboratoriotöitä. MyTech-päivän teemana oli kiertotalous ja ilmastonmuutos. Päivän aikana näimme, miten alueemme yritykset ja korkeakoulut ottavat huomioon kiertotalouden ja ilmastonmuutoksen liiketoiminnassaan ja koulutuksissaan. Vierailu oli osa Vaasan lyseon lukion ja Vaasan ammattikorkeakoulun VAMK:n tekemää yhteistyötä, jonka tavoitteena on luoda erillisvalintakäytännön yhteyteen opiskelijoille uudenlaisia tapoja päästä lukioaikana tutustumaan ammattikorkeakouluopintoihin. MyTech-päivä…

Read More Read More

Future fun- teemapäivä Vaasan lyseon lukiolla

Future fun- teemapäivä Vaasan lyseon lukiolla

Vaasan lyseon lukiossa vietettiin 25.4. Future Fun -teemapäivää, jossa eri alojen opiskelijat ja ammattilaiset tulivat kertomaan omista ura- ja opintopoluistaan opiskelijoille. Opiskelijat saivat valita minkä alan esittelyjä he seuraavat. Valitsin itselleni aamupäiväksi humanististen tieteiden esittelyitä ja iltapäiväksi yhteiskuntatieteiden esittelyitä. Näin päädyin kuuntelemaan aamupäivällä englannin opiskelijaa, luokanopettajaa, puheterapeuttia. Iltapäivällä osallistuin Prisman johtajan sekä oikeustieteen opiskelijoiden esittelyihin. WinNovan Irja Tauriainen pyysi Walterin arpomaan onnekkaille opiskelijoille risteilylahjakortit. Englannin kielen opiskelija oli Itä-Suomen yliopistosta, Joensuun kampukselta. Englannin opintojen esittelyssä opin sen, että kielten opiskelun…

Read More Read More