Toinen poikani syntyi tammikuussa 2009. Kuten edellisenäkin pikkuvauva-aikana kävi tälläkin kerralla niin, että alkukuukausina ei vaan ratsastus kovasti kiinnostanut ja olikin lähinnä maastoilua. Mutkia matkaan toi sektiohaavan erittäin hidas paraneminen, haavan reunat kun eivät tikkauksessa ottaneet kiinni ja tämän jälkeen haava oli auki lähes 3 kuukautta. Eipä ollut selkään menemistä kun alavatsa on sananmukaisesti vereslihalla.
No, suurempia paineita ottamatta annoin Viljamin hoitajatyttöjen huomaan ja nautin itse pikkuisesta vauvastani- kyllä se hevostelukärpänenkin sieltä taas tulee.

Kesän lopulla alkoi taas ratsastus maistua. Otin CR- tunteja Riitta Kilpiöltä, hypin vähän itsekseni esteitä ja kävin Pauliina Marttilan todella tehokkailla valmennustunneilla. Viljami liikkui kerrassaa upeasti kenttäratsastajan silmän alla. Koko ajan vaan mentiin "eteen,ylööös, eteen, ylöös"

Miten sitä ei vaan itsekseen tai kouluvalmentajien valmennuksessa kerta kaikkiaan onnistu herkistämään hevosta niin, että hevonen todellakin liikkuisi pienestä pohkeesta eteen ja olisi rehellisesti pohkeen edessä..?