2003 kevät

Kevään tullen aloitin taas estetunneilla käymisen. Aika onnetonta tuo välillä tuppaa olemaan, kun sekä hevonen että ratsastaja ovat ruosteessa. Viljami ei todellakaan ole helpoin ratsastamani hevonen esteillä.

Se on tahmea, jännittää ja on kuuro pohkeelle. Se ei myöskään osaa itse katsoa etäisyyttä ja kun ei ratsastajakaan osaa niin hypätään sitten vähän milloin mistäkin läheltä tai kaukaa.   (toim. huom. olen kisannut esteitä 90- 100 cm tasolla, mutta "automaatilla" ja näin osaamattomalla hevosella huomaan etten itsekään osaa mitään!!!)

Päälajiksemme koen kuitenkin kouluratsastuksen. Viljami osaa jo kaikki liikkeet heA tasolta, mutta tämänhetkisenä ongelmana on eteenpäinpyrkimys, jota saisi löytyä enemmän.

Helatorstaina järjestettiin seuramme yhdistetyt koulu- ja esteratsastuskisat. Osallistuin he C- luokkaan sekä 60 cm esteisiin. Tavoitteet olivat "korkealla" koulussa - halusin ratsastaa saman luokan kuin viime vuonna ja mitata edistymistä. Esteisiin menin lähinnä kokeilumielessä.

Vaan kuinkas kävikään. Verryttelyssä Viljami oli aivan upea: pyrki eteen ja kantoi itsensä. Heti kun ratsastin radalle se pisti kuitenkin jarrut päälle eikä liikkunut mihinkään. Oli todella nöyryyttävää ratsastaa koko rata puskien läpi. Pisteistäkin näki (59%), että emme onnistuneet!

Esteradalla maahankaivetuista suoriuduttiin kuitenkin vauhdikkaasti ja saatiin ihan ruusukekin ;-)

kesä 2003

Valjakkoajokilpailuissa

Taidettiin elää toukokuuta, kun osallistuin Viljamin kanssa Leena "Kani" Kahisaaren vetämälle ohjasajokurssille. Viljami osoittautui jo heti aluksi innokkaaksi ja nopeaksi oppijaksi.

Kani kertoili omasta valjakkourastaan ja jotenkin innostuin ottamaan lajista selvää. Muutama ilta surffailua netissä ja olin lajin pauloissa. Kuulin heinäkuussa olevista valjakkoajon seura- ja aluekilpailuista, joten otin tähtäimeksi osallistumisen näihin kisoihin.

Alun perin Eija-Liisan piti olla groomi ja minun kuski, mutta treenaillessa osoittautui, että Eija-Liisa oli paljon parempi tarkkuusosiossa, onhan hän ajanut hevosia paljon enemmän. Niinpä itse olin tällä kertaa groomina, vaikka hoidinkin suurimman osan treenaamisesta!

Valjakkokilpailut koostuvat yleensä kolmesta osakilpailusta. Ensimmäisenä Liedon kilpailuissa oli koulukoe. Vaikka kovin oudolta tuntuukin, se ei eroa kovin paljoa tavallisesta kouluratsastuksesta. Muoto, asetus ja taivutukset ovat ihan samanlaisia kuin ratsastuksessa. Pohkeen tilalla on vain ääni ja raippa.

Viljami tuntui verryttelyssä aika kivalta, vaikka se kummastelikin hiukan ympärillä vilisteleviä hienoja kärryjä sekä rätisevää kaiutinta. Kun pääsimme radalle oli se hieman säikky eikä suostunut menemään kaikkiin kulmiin. Pääosin rata sujui kuitenkin kohtalaisesti, mutta oli ihmetykseni silti suuri, kun kuulin että olimme kolmansia vain puolen pisteen erolla kakkoseen.

Iltapäivällä oli vuorossa tarkkuusajo. Kentälle sijoitettiin 20 estettä (este on yleensä kaksi tötsää, joiden päässä on pallot.)  Radasta piti selviytyä pudottamatta palloja sekä ylittämättä maksimiaikaa. Suoritus oli melkoista kamppailua koppakärryjen kanssa, jotka eivät kunnolla käänny. Viljami oli kuitenkin aivan kympillä mukana - ihan kuin se olisi tiennyt mistä pitää mennä! Ja meillä oli hauskaa! Monta kertaa pudottaminen ja yleensäkin esteen läpi selviäminen oli hilkulla, mutta pääsimme kuitenkin maaliin ilman pudotuksia.  Yliaikaa vain valitettavasti tuli roimasti ja virhepisteitä tämän johdosta 10,5. Silti olin tyytyväinen, koska yhtään lujempaa emme olisi koppakärryillä voineet mennä. 

Seuraavana päivänä eli sunnuntaina 13.7. oli vuorossa maratonosuus. Tässä osiossa ajetaan määrättyä askellajia määrättyä reittiä pitkin minimi- ja maksimiajan puitteissa. Maratonin viimeinen osa eli E-osa sisältää lisäksi esteitä eli alueita, joissa pitää pujotella tai kiertää mahdollisimman nopeasti erilaisista elementeistä tehtyjä portteja.

Lähdimme maratonille sydän pamppaillen, sillä esteet olivat meidän mielestämme varsin pelottavan näköisiä (siis ei meidän vaan luulimme, että Viljamin mielestä!) ja vaativia.  Ensimmäinen osa eli A-osa oli varsin leppoisaa lönköttelyä. Viljami vain oli ihan innoissaan ja olisi koko ajan halunnut mennä lujaa, joten jouduimme toppuuttelemaan sitä, ettemme olisi alittaneet minimiaikaa.

E-osuudella mentiin sitten lLUJAA. Ensimmäinen este oli pahimman näköinen. Siinä piti pujotella isojen punaisten "mökkien" välistä. Portit olivat vain niin lähekkäin, että jouduimme välillä ottamaan käyntiä, jotta kärryt mahtuivat kääntymään. Toisin kuin olimme odottaneet, ei Viljami katsellut mökkejä ollenkaan vaan meni juuri pyydettyä vauhtia eteenpäin.

 

Toinen este oli kaikkein hauskin. Kentälle oli laitettu portit pyöröpaaleista. Muut kilpailijat pääsivät tekemään hurjia kurveja maratonkärryillä, yleensä koko valjakko oli ison pölypilven peitossa koko suorituksen ajan. Oli se upeaa katseltavaa. Tällä esteellä Viljamikin kiihtyi vauhtiin, jota emme uskoneet kokevamme. Kerran kärry oli kaatua ja kerran meinasin pudota kurvissa kyydistä. Renkaat vain sutivat alla, kun Eija-Liisa ohjasi Viljamia. Nautin suunnattomasti ja niin myös Viljami!

Kolmannella sekä viidennellä esteellä piti pujotella puiden välistä. Neljännellä esteellä oli myös jännitystä ilmassa. Jos valitsi lyhyimmän tien piti kulkea ladon läpi ja sen jälkeen jyrkähköä puusiltaa pitkin alas ladosta. Meillä ei ollut aavistustakaan suostuisiko Viljami kulkemaan tätä reittiä, mutta siitä se vaan meni ilman pienintäkään epäröintiä!

Onnellisina ja innostuneina saavuimme maaliin vauhdikkaan maratonosuuden jälkeen ja nyt vain odotamme uusia "seikkailuja."

Kilpailut olivat onnistuneet ja kaikki kilpailijat meitä aloittelijoita kohtaan erittäin ystävällisiä. Katsojia oli vain kummallisen vähän, mikä on ihmeellistä, sillä laji on todella kiehtova.

Tästä linkki valjakko.net sivuille.

syksy 2003

2.8.2003 Viljami sai tärkeän tehtävän, toimia kyytinä minun ja Tomin häissä.

Etukäteen en häiden suhteen muuta jännittänyt, kuin Viljamin käyttäytymistä. Viljami piti kuitenkin saada paikalle hinnalla millä hyvänsä ja tämän vuoksi valittiin hääpaikka maaseudulta tallin läheltä sekä - kun kirkkoa turvallisten ajoteiden varrelta ei löytynyt - vihkiminen hääpaikan pihalla!!!

 Suuri määrä ihmisiä, oudot maisemat, omituiset kolisevat kärryt ja oudosti pukeutunut emäntä, joka vielä kaiken lisäksi piti omituista välimatkaa ja vaikutti jotenkin hermostuneelta... johan siinä olisi varmempikin polle ollut kummissaan.

Vaan todella hienosti poika käyttäytyi! Ainoastaan hääpaikan portista kulkeminen pelotutti, olihan portin toisella puolella lampaita ja toisella puolella ankkalammikko. Valkoinen, upea morsiusponi, joka oli varta vasten otettu portille odottamaan tueksi ja turvaksi, oli myös Viljamin mielestä hyvin pelottava. No, olihan se kieltämättä yhtä paksu kuin korkeakin. Eli noin metri kertaa metri.