"Viljami"  
   
 
 
     

 

 

 

 

   r

 

 

 

2002 kevät

Viljamin alkutalvi kului rennoissa maastoilun merkeissä. Se kasvoi satulastaan ulos ja uuden satulan etsimiseen kului aikaa. Lisäksi oma selkäni on ollut kovin kipeä välilevypullistuman vuoksi. Mutta ehkä pieni lomailu ratsuhommien jälkeen on ihan hyväksi hevoselle. (Mutta ei sen linjoille!)

20.5. ratsastin ensimmäisissä koulukisoissa oman tallin seurakisoissa Viljamin kanssa he:c radan. Rata oli ihan ok ja Viljami käyttäytyi hyvin.  Tuomari olisi toivonut enemmän ravia/laukkaa muutamassa kohdassa (näistä 5) muuten pöytäkirjassa oli kutosia ja seiskoja.

2002 kesä

Viljami pääsi ensi kerran sitten ruunaamisen isossa ruunalaumassa laitumelle.

Valitettavasti en itse päässyt näkemään tätä jokavuotista riemun päivää, mutta eipä sen niin väliäkään: runsaista varotoimista ja sydämentykytyksistä huolimatta Viljami oli ottanut ensimmäiset hetkensä laumassa luonteelleen sopivalla tavalla: kun Eeva ja kaikki muut olivat päästäneet hevoset irti ja rynnänneet turvaan alkoi hurja juoksukilpa ympäri laidunta. Paitsi Viljamilla, joka laski päänsä ruohoon eikä sitä sieltä nostanut koko iltana! Plääh!

Kesä kului laitumella, tosin yöksi Viljami joutui sisään itikka-allergiansa vuoksi. Samaisesta syystä se oli myös loimittettuna ulkona, helteillä valkoiseen kolttuun ja viileämmilla keleillä ruskeaan Boettin luomukseen. Ja jälleen on todettava. että loimi on vallan välttämättömän verraton ihottuman hoidossa.

 

Laumassa olo on myös muulla tavoin vaikuttanut Viljamin olemukseen. Ennen maastossa yksinkin niin kovin rauhallisesta otuksesta on tullut supersäikky mammanpoika. Jokaista kantoa ja lätäkköä sen  täytyy kyttäillä, pusikosta lehahtava lintu on suuren sivuloikan arvoinen ja marjastajat... eipä parane jäädä niiden hyökkäystä paikan päälle odottelemaan. Kyllä on välillä ollut huumorintaju tiukalla, mutta jännitystähän tietysti elämässä täytyy olla.

Kesä oli suht kuiva ja erittäin lämmin. Tiet maastossa olivat suurimman osan kesästä kivikovia, joten kärryajelut jäivät vähemmälle. Eija-Liisa osti Viljamille ikiomat kärryt, joten eiköhän sitäkin tule harrastettua.

Kävimme myös uittamassa hevosia läheisellä lammella. Viljami meinasi aluksi saada slaagin, kun tottuneemmat hevoset menivät veteen ja alkoivat polskutella. (kamala ääni) Se puhkui ja puhisi, silmät pyörivät päässä ja polle meinasi kerta kaikkiaan karata paikalta. Vähän ajan kuluttua sain Viljaminkin suostuteltua lampeen ja heti alkoi hillitön polskinta sekä veteen sukeltaminen. Kun kovan työn ja tuskan jälkeen olimme edenneet  uintisyvyyteen oli hämmästys suuri: koko hevonen upposi pohjaan ja muutaman sekunnin pelkät korvat olivat pinnalla. Kesti siis hieman ennen kuin "Vilman" tajusi mikä on homman juju. Meillä ihmisillä oli sitten hauskaa!!! 

2002 syksy

Kesällä Viljamin loman jälkeen tuli ratsastuksessa takapakkia. Viljami oli melko yhteistyöhaluton ja esimerkiksi muodon nostaminen oli jatkuvaa touhua. Syyskesällä flunssainen hevonen joutui jälleen lomalle ja loman jälkeen ovat palaset loksahtaneet kohdalleen.

Yht´äkkiä hevonen oli todella yhteistyöhaluinen ja oppivainen, kulki upeasti korkeassa muodossa ja keskiravit olivat sellaiset, että oikein jouduin keskittymään pysyäkseni satulassa edes jokseenkin siististi ja hevosta häiritsemättä.

Tällä hetkellä parannellaan väistöjä ja keskiravia, hiotaan vastalaukkoja ja viime viikolla Tiina oli kokeilumielessä yrittänyt laukanvaihtoja... jotka olivat menneet nappiin ensi yrittämällä.

On aika mielenkiintoista olla mukana hevosen kouluttamisessa ja huomata miten vaiheittain kaikki tapahtuu!