Hankosideongelma

 

Hankosiderevähtymädiagnoosin jälkeen etsin netistä kaikkea vammaan liittyvää. Hyvin vähän löytyi, vaikka vaiva tuntuu olevan hyvin yleinen. Olisin ollut erittäin kiitollinen hankosidepotilaiden kuntoutumisesta kertovista kokemuksista, mutta niitä ei juuri löytynyt. Muita tiedonjanoisia auttaakseni päätin laatia kertomuksen meidän tapauksestamme.


21.6. Tallimme hevoset laskettiin laitumelle. Viljami oli tätä ennen ollut neljän vuoden ajan täysin terve. Ei yhtään minkäänlaisia jalkaongelmia, ontumista, jäykkyyttä tai mitään vastaavaa. Myönnettävä toki on, että hyvin harvoin tutkin jalkoja sen enempää kuin pesun/harjaamisen yhteydessä nyt yleensä tapana on, eli suosittelen seuraamaan hevosten jalkoja ja reagoimaan välittömästi, jos lämmönnousua yms. ilmenee.

22.6. Laidunkaverit (15 ruunaa) olivat kiusanneet Viljamia, koska ihottumaloimi (Viljamin kärsii kesäihottumasta) oli tallille tullessani aivan palasina. Lähdimme Tuijan kanssa maastoon, minä Palsu-Tytöllä, Tuija Viljamilla. Tuija ei ole ratsastanut Viljamilla montaa kertaa aiemmin, joten ontuminen tuli selville vasta kun aloitimme ravailun. (Itse olisin tod. näk huomannut ontumisen jo käynnissä.) Jalka (VEJ) oli aivan aavistuksen lämmin ja turvonnut aivan polven alapuolelta, sisäpinnalta. Kylmäsin sitä varmuuden vuoksi.

23.6. Jalka oli jonkin verran lämmin polven alapuolelta. Ontuminen oli silmämäärin juuri ja juuri havaittavissa käynnissä, ravissa erittäin selkeästi. Soitin eläinlääkärille (kesälomatuuraajalle), joka totesi, ettei näillä oireilla ole mitään kovin hälyyttävää ja neuvoi seuraamaan tilannetta juhannuksen yli. Kylmäsin jalkaa 2 x vrk ja pidin muuten vapaata. Viljami oli laitumella.

Viikko vammasta Jalka oli aluksi 3-4 päivää jonkin verran lämmin. Käynnissä hevonen oli miltei puhdas, mutta ravissa epäpuhdas. Se oli myös haluton liikkumaan, mutta en ollut varma johtuiko helteestä, ylensyönnistä laitumella vaiko kipeästä jalasta. Ratsastin pieniä käyntilenkkejä, muuten Viljami oli laitumella.

2 viikkoa vammasta Jalassa ei tunnu lämpöä. Käynnissä ei onnu, taluttaen ravissa ei onnu, mutta ratsain ja voltilla ontuu eikä ole halukas juoksemaan. Nyt aloin huolestua ja soittelemaan eläinlääkärille, mutta kaikki ovat lomalla. Ratsastelin käyntilenkkejä.

3-4 viikkoa vammasta Jalka ei ole lämmin. Epäpuhtautta juoksutuskokeilussa, suoralla ei epäpuhtautta, käynnissä ei epäpuhtautta, hevonen ei ole innokas liikkumaan. Sain eläinlääkärin tekemään taivutuskokeet, ja reagoi OEJ ja VEJ ylä- ja alanivelten taivutukseen lievästi. 

Heinäkuu 04: 5 viikkoa vammasta sain lopulta ajan klinikalle. Diagnoosi:  revähtymä VEJ hankositeessä sekä syvän koukistajan tukisiteessä. ELL näki ontumisen juoksutuksessa (itse en sitä havainnut) sekä taivutuksessa reagoi lievästi lähes kaikkien nivelten taivutukseen, voimakkaimmin etujalkojen. Ennen ultraamista ELL arvioi, että vamma on joko etujalkojen polvissa tai hankositeessä ja ultralla vamma paikallistui VEJ hankositeen yläosaan. ELL mukaan ulkoiset merkit eivät aina viittaa vamman laajuuteen. Eli Viljamilla ei jalassa ulkoapäin näy enää mitään vikaa, ei turvotusta ei lämpöä, mutta silti vamma on melko vaikea-asteinen. Hoitona kävelytystä mahdollisimman paljon ja pisin päivää. Seuraavalla kontrollikerralla katsotaan paranemista ja mahdollisesti pohditaan ultraäänihoitoa, jos vamma ei ole lähtenyt paranemaan. Kengittäjän kanssa pohdittiin jalan asentoa ja kengittäjä laittoi rengaskengät.

Elokuu 04: 1-2 kk vammasta. Kävelytystä, kävelytystä ja kävelytystä. Ratsain sekä taluttaen. Nykykäsityksen mukaan olisi tärkeää, että hankosidepotilas olisi koko ajan pienessä liikkeessä, jotta paranemisvaiheessa ei pääsisi muodostumaan arpikudosta eivätkä jännesäikeet lyhenisi. Otin hevosen pois laitumelta, koska ell mukaan oli tärkeää saada liikakilot pois. (jälkeenpäin ajatellen se olisi kyllä liikkunut laitumella enemmän kuin tarhassa, joten laitumelta poisottaminen ei ollut järkevää) Pyrin liikuttamaan hevosta kahdesti päivässä n. puolen tunnin pätkissä. Tässä vaiheessa sain avukseni eläinfysioterapeuttiopiskelijan, joka teki samalla hevosestani lopputyötä. Hän antoi treeniohjelman, joka sisälsi mm. peruutuksia tasaisella sekä peruutuksia ylämäkeen sekä ylämäkien ja puomien ratsastusta (takaosan vahvistamiseksi ja kunnon säilyttämiseksi)  Hän myös rakensi puisen kiilan, joka asetettiin kavion alle niin, että kavion kanta on ylempänä kuin kärki ja painonsiirtoja tekemällä jalkaa (= verenkiertoa vamma-alueella) parannettiin. Etsin ja sain hyvin erilaista tietoa ultra- mikrovirta ja shokwave- hoidoista, ja menin niin sekaisin eri hoitojen hyödyistä/haitoista, että lopulta en uskaltanut antaa näistä mitään....

Syyskuu 04:3 kk vammasta kontrollikäynti klinikalla. Ell tutki jalan ultraamalla ja totesi, että alkuperäiseen melko vaikea-asteiseen vammaan nähden vamma oli parantunut hämmästyttävän nopeasti. Ohjeeksi sain alkaa ravailemaan ja enenevissä määrin laukkailemaan. Olin aivan puulla päähän lyöty, sillä viime käynnillä saimme ennusteen puolesta vuodesta vuoteen toipumisesta... Konsultoin valmentajaa, joka neuvoi aloittelemaan todella varovasti.

Lokakuu 04:4 kk vammasta Viimeisen klinikkakäynnin jälkeen aloitimme erittäin varovaisen ravailun (4 x 50 m kerrallaan) Viikko ravailun aloittamisen jälkeen jalka oli vammakohdasta aivan aavistuksen lämmin. Siirryttiin takaisin kävelytykseen. Ratsastusta käynnissä 45 min- 1h päivässä.

Marraskuu 04:5 kk vammasta kokeilimme jälleen ravijaksoa ja jalka tuntui jälleen aavistuksen lämpimältä ravikokeilujen jälkeen. Hevonen on todella pirteä ja halukas spurttailemaan (ei ollut tätä aiemmin) Tarhassa esiintyy pukittelua yms.  Siirryimme takaisin kävelyyn.

Joulukuu 04:6 kk vammasta Kokeilimme jälleen ravailua sekä nyt myös laukkaamista. Ravia/laukkaa menty n. 3-5 x 50 m kerrallaan) Hevonen on todella pirteä ja halukas tekemään töitä. Käyntilenkkejä on pidennetty ja käynnissä tehty melko paljo töitä (kokoamista, taivutteluja, puomityöskentelyä ja vähän väistöjä) Jalka ei ole tästä treenimäärästä lämmennyt. 

Tammikuu 05:7kk vammasta Välillä molemmissa etujaloissa on ollut epämääräistä lämpöä, todellakin vain aavistuksen verran. Lämmöistä huolimatta olemme ratsastelleet pari viikkoa varovaisen normaalisti. (Ravi/laukka/käyntisiirtymisiä n. 20 minuuttia/pvässä. Vähän myös väistöjä ja ympyröitä kaikissa askellajeissa.)  En uskalla olla niin optimistinen kuin haluaisin olla...

Maaliskuu 05: 9kk vammasta: Treenattu on nyt säännöllisesti ja käyty kolmesti jo  valmennuksessakin. Aina kuitenkin niin, että ravia/laukkaa mennään max 30 min. Alku- ja loppukävelyt pidetään pitkinä ja rasituksen jälkeen jalat viilennetään kunnolla lumen avulla. Toistaiseksi kaikki mennyt hyvin.

Huhtikuu 05: 10 kk vammasta: Tuossa maaliskuun lopussa jalka oli pari päivää niin lämmin ja hevonen näytti juoksutuksessa ep:ltä, että päätin lopettaa ratsastuksen ja tilata ajan klinikalta. 12.4. Olimme ihan Helsingin ekk:lla asti. Olin niin väsynyt sairasteluun ja talutteluun, että pelkäsin pahinta ja olin jopa valmistautunut hevosen nukuttamiseen, jos toivoa paranemisesta ei olisi annettu... Vaan kuinkas kävikään: ei hankositeestä löytynyt yhtikäs mitään- siis ei edes merkkiä mistään vanhasta vammasta!?! Sen sijaan röntgenkuvissa näkyi lieviä muutoksia (merkkejä tulehduksesta?) etusten kavionivelissä. Niihin piikitettiin kortisonia ja jotain toista lääkettä ja nyt sitten katsellaan jatkoa. 

 

Lisää Viljamin kuulumisia löydät täältä

Takaisin etusivulle