Lokakuu 2006 - Karmeat kisakuulumiset

JUST JOO- Viljami teki sen taas!!! Nyt olen varma, että kyse ei ole jännittämisestä, pelosta, raipattomuudesta tai mistään muusta kuin siitä, että ketale on tajunnut ettei kouluradan sisäpuolella ole tarvis tehdä juuri mitään. Olimme siis kotiseuran kisoissa Ruskolla 28.10.- ensimmäiset kisat mammaloman vuoksi yli vuoteen. Olen kokeillut jo lähes kaikkia mahdollisia keinoja Viljamin "tahmatassu kouluaitojen sisäpuolella-syndroomaan": - lyhyt verryttely -pitkä verryttely -verryttelyssä vain helppoja juttuja -hevosen prässäämistä ja "kuumentavia" juttuja verkassa -kävely ja paikkojen näyttäminen kouluaitojen ulkopuolella -suoraan verkasta radalle ilman käyntiaskeltakaan -verryttely ilman raippaa -keskilaukkaa lähtömerkin jälkeen aitojen ulkopuolella ja juuri ennen suoritusta raippa pois (silloin kun se oli vielä sääntöjen puitteissa sallittu) -verryttely kahdella raipalla. Ensin toinen raippa pois, sitten toinen -kotonakin ratsastus ilman raippaa -runsas maastoilu ja harvat koulutreenit -pitkät kannukset -juniorikannukset -kotona ilman kannuksia -vapaapäivät ennen kisoja -ammattiratsastaja Mutta silti Viljamilla on tapana jättää kaikki eteenpäinpyrkimys kouluaitojen ulkopuolelle. Kurjinta siinä on se, että kotona se liikkuu usein oikein kivasti, reippaasti iloisesti jopa ilman raippaa tai vaikka raippa on mukana, sitä ei tarvitse käyttää... Tällä kertaa päätin hyvien valmennusten jälkeen pitää Viljamilla 3 päivää vapaata ennen kisoja, jotta se olisi oikein pirtsakka. Elina-hoitaja putsasi ja puunasi Viljamia kaksi päivää, pesi häntää ja tasoitteli harjaa, hinkkasi varusteita ja laittoi hienot letit, aivan upeaa palvelua kuin hienolla kisahevosella ikään. Kaikki vaikutti jälleen hyvältä. Viljami oli tosi virkeä alkukäynneissä ennen maneesille menoa, käveli pää pystyssä iloisesti ja kun otin ohjat käteen se pyrki raville... Maneesissa se oli verryttelyssä todella hyvä (kiitos vapaapäivien?) Verryttelin 20 minuuttia (ilman raippaa) ja se oli mielestäni oikein sopiva verryttely. Verryttely, kuten suorituskin tapahtui maneesissa, samassa tilassa siis. Vielä ennen omaa suoritusta ehdin ratsastaa muutaman kierroksen ja kaikki tuntui sujuvan. Kuului tööt, eikä mikään muu muuttunut. Maneesi oli sama, katsojat olivat samat, musiikki oli sama. Ratsastettuani alkutervehdykseen kaikki kuitenkin muuttui. Taas, kuten lukuisia kertoja aiemmin. Viljami jähmettyi tahmeaksi, maahansidotuksi..., oli koko radan aivan pohkeen takana, valui alas pitkäksi ja etupainoiseksi ja oli aaaaivan kaamea. Naama punaisena menin radan loppuun, vaikka mieli olisi tehnyt lopettaa. Ja arvatenkin kihisin kiukusta. Että se siitä. Enpä taida enää viitsiä vaivautua sen kanssa kisoihin. Se on siihen aivan liian fiksu otus. On tajunnut, että kouluradalla ratsastajalla ei ole mitään mahdollisuuksia patistaa häntä liikkeelle. Ja kun kerran peruslaiska luonne on, niin eipä häntä huvita.  No, olen kuitenkin onnellinen, että verkassa tuntui ja näytti hyvältä ja videoltakin katsottuna Viljami on kehittynyt, tullut pyöreämmäksi ja käyttää selkäänsä paremmin. Kiva sillä on kotona ja valmennuksissa ratsastella. Kiitos Maijan valmennuksen, Tarun ratsastuksen sekä ennen kaikkea kuolainten vaihduttua nivelistä pehmeämpään kolmipalaan. Kisahevosta siitä tuskin kuitenkaan saa.

Lisää Viljamin kuulumisia löydät täältä Takaisin etusivulle