|
Enpä olisi vuoden alussa uskonut,
millaisia käänteitä tuleva vuosi tuo tulleessaan. Olemme Tomin kanssa
jo pitkään katselleet omakotitaloja, mutta sitä oikeaa ei ole osunut
kohdalle. Salaa olen toivonut, että löytyisi talo, jonne ehkä joskus
voisi kyhätä pienen tallin, pihaton tai kesälaitumen...
Vaan
heinäkuussa sattumalta tuli tutun kanssa puhetta myynnissä olevasta
talosta, jonka pihassa oli kuuden hevosen ravitalli. Tontti ja sijainti
täyttivät hakemamme kriteerit, vain hetken emmimme, koska talossa olisi
kovasti remonttia. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyimme
"tilan" omistajiksi.
|

Viljami ja ensimmäinen katsahdus
uuteen kotiin trailerin lastausillalta.
|
Jouduin lopettamaan ratsastuksen
uuteen kotiin muutettuamme. Kenttää ei ole
omassa pihassa, ja maastossa uudessa paikassa Vilmanni on käyttäytynyt
melko pirteästi. Muutamia epätoivon hetkiä olen jo viettänyt, kun olen
talutellut tai takaa-ajanut heppaa, jolla on pahimmassa tapauksessa maassa
vain yksi kavio kerrallaan. Tässäkö se tahmatassu, joka ei kouluradalla
liikkuisi vapaaehtoisesti metriäkään??? Liikuttajia
on toistaiseksi riittänyt sukulaisista (Tuija) ystäviin (Krisse) ja
uuden hoitajankin Viljami heti ensitöikseen sai (Elina). Toivottavasti
näin selvitään kevääseen, kunnes jälleen pääsen kipuamaan
selkään- ja voi että siihen tuntuu olevan vielä ikuisuus!!
|
Hepojoella on ihania hiekkamaastoteitä monia kilometrejä.
Viljami+Tuija ensi lenkillä.
|
|