Syksy 2008

 

Hiekansyönnistä selvittiin säikähdyksellä ja kahden kuukauden sairaslomalla. Kahdessa kontrolliröntgenissä paljastui, että hiekka poistui vauhdikkaasti, kun samalla hiekansyönti estettiin totaalisesti tarhaamalla haketarhaan. 

Päästyään ylimääräisestä painolastista, oli Viljami mukavan reipas ja heinäkuussa aloitettiin jälleen kerran kunnonkohotus. Itselläni kasvava vatsa alkoi hidastaa ratsastusta, joten hankin Vilmannille jälleen apuliikuttajia.

Elokuussa laitumella tapahtui onnettomuus. Viljami säikähti pahanpäiväisesti ohiajavaa rekkaa ja teki liukkaalla laitumella 180 asteen käännöksen ja juoksi läpi lankojen... Jalka turposi silmissä ja oli puristusarka. Viikonlopun ajan olin aivan varma pahasta jännevammasta ja kylmäilinkin jalkaa liki parin tunnin välein. Maanantaina eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että kyseessä olisi venähdys. Sairasloma kesti pari viikkoa.

Syksyllä Viljamilla ongelmana on ollut jostain syystä jäykistyvä selkä, joka vaikeuttaa kokoamista ja vaikuttaa toiseen laukkaan. Selkään on käytetty hierontaa, osteopaattia ja välillä se onkin parempi.... Edelleen Viljami on pääsääntöisesti ollut reipas ja innokas niin kentällä kuin maastossakin. 




 

 

 

Lisää Viljamin kuulumisia löydät täältä

Takaisin etusivulle