Toukokuu 2005
Treeniä ja kilpailuja


Alkukesä sujui ahkeran treenaamisen ja kunnonkohotuksen merkeissä. Olin muutamalla Heikkisen Maijan pitämällä yksityistunnilla ja sain tunneista aivan valtavasti irti. Keskityimme aluksi vain käynnissä ratsastamaan Viljamia rennoksi selästään, jolloin takaosan työskentelee tehokkaammin.
Samalla myös keskikäynti parani huomattavasti. Sain myös suuria ahaa-elämyksiä kahdelle ohjalle ratsastamisesta-välillä on ollut aika takkuista ja syy on että olen asettanut liikaa ja asettamalla lukinnut hevosen ristiselän ja takapään.

Viljami meni eteenpäin huimasti. Keskiravit ja keskikäynnit etenkin tuntuivat parantuvan paljon ja lihaksiakin alkoi muodostua takapäähän. Löysin upean vanhan, mutta hyväkuntoiset trailerin, jonka oli tarkoitus tehdä kisaamisesta helpompaa...
8.7. suuntasin Hessi-tallille Suomenhevosten kummajaisiin. Aikomuksena oli ratsastaa elämäni ensimmäinen helppo A, siellä se tuntui jotenkin turvalliselta, muiden suomenhevosten joukossa.

Niin siis matkaan, suoraan sanoen suurin toivein ja odotuksin. Helpon B:n verryttelyssä polle tuntui ihan OK:lta, vaikka oli tuhottoman kuuma. Verryttelin varovaisesti ja yhtä suoritusta ennen siirryin kouluradan viereen viime hetken virityksiin.

Vaan kuinkas kävikään. Jo ensimmäisessä keskiravissa huomasin, ettei oikein mitään reagointia tapahtunut. Koko rata oli ihan siisti, mutta takapään toimivuudesta ei juuri tietoakaan, muoto painui pitkäksi ja hevonen etupainoiseksi. Olin aika pettynyt, pitihän helpon B:n nyt piti sujua kuin rasvattu. Sijoituimme ihmeen kaupalla puolenvälin paremmalle puolelle, ollen ensimmäiset ei-sijoittuneet. En ollut edes tyytyväinen sijoitukseen, siis mielestäni emme ansainneet edes sitä.

 


Joitakin hyviä pätkiäkin radasta löytyi...

 Iltapäivällä koitti sitten helppo A. Nyt päätin jättää viimeiset kävelyt kouluaitojen vieressä väliin ja ratsastaa suoraan verryttelystä radalle. Viljami oli pitkästä päivästä huolimatta verryttelyssä aivan SUPER: se kokosi itseään oikein hyvin ja suoritti kaikki pyytämäni asiat juuri niin kuin piti. Olipa ihana vain istua ja keskittyä huolelliseen ratsastamiseen, hevonen liikkui takaa ja kaikki tuntui niiin helpolta...

Ja sitten radalle. Laukassa. Pysähdys alkutervehdykseen ja kaikki tähän mennessä hyvin. Ja sitten... ei mitään. Ei mitään keskiaskellajeja, laukannostot sekuntien viiveellä (pisteessä ihme kyllä, mutta NIIIN tahmeasti), takaosankäännökset täysin ruuvaamalla läpi ja pohkeenväistöt pieleen.. Ja meinasin kuolla kuumuuteen siinä helteessä ja punkemisessa. Vähältä piti, etten keskeyttänyt suoritusta, mutta sisukkaasti päätin vääntää loppuun asti, jos kuitenkin tuomari armahtaisi meitä hyväksytyllä.

Hyväksytty tuli, mutta olin ERITTÄIN PETTYNYT ja KIUKKUINEN. Koko pitkä matka meni raivon vallassa, hoin vain, että viimeinen kerta, viimeinen kerta....Kyllä alkaa pikkuhiljaa tulemaan olo, ettei Viljamista ole kisaratsuksi, maastoköpöttelyyn vaan... Hevon ryökälekin vielä jaksoi radan jälkeen näykkiä ja riuhtoa joka suuntaan suojia puettaessa.


... Mutta suurimmaksi osaksi mentiin näin. Käsijarru on suorastaan hirttänyt kiinni.

 Niin iso vaikutus tuolla kisakokemuksella oli, että ratsastusintokin lopahti hetkiseksi. No, Viljami oli jo ennalta sovitusti kuukauden verran Yrjövuoren Tarulla treenissä. Ja päätimme, että raippa saa jäädä pois nyt jo kotonakin. Eihän Tarulla mitään ongelmia ollut saada Viljamia liikkumaan, upeahan sitä oli katsella... 

Elokuun lopussa Taru starttasi Paraisten aluekoulukilpailuissa K.N Specialin. Sijoitus (6.) oli upea, sillä luokassa oli paljon varteenotettavia kilpakumppaneita- jopa kansallisissa startanneita. Lähtöjäkin luokassa oli 40. Tämä oli siis Viljamin ensimmäinen sijoitus aluekisoissa. Siihen on kai hyvä lopettaa tämä kisakausi. 

 

Lisää Viljamin kuulumisia löydät täältä

Takaisin etusivulle