Toukokuu 2005
Kisakausi käynnissäTämä osio sisältänee löpinöitä käymistämme kisoista. Tuskin ketään kiinnostanee, mutta päiväkirjanomaisesti tulevaisuutta ajatellen kuitenkin kirjoitan...
Kun kauden muutamat aluekilpailut menivät vielä niveltulehduksesta toipuen, on seurakisoja tullut koluttua sitten sitäkin ahkerammin. Ensimmäiset kilpailut olivat oman tallin seurakilpailut 5.5. Ratsastin K.N Special-radan vain viikon treenaamisen jälkeen. Eihän tuo nyt kovin kummallisesti sujunut, mutta kuitenkin toiseksi tulimme luokassa, joka oli avoin suomenhevosille. Pisteitä 167 (64%)
15.5. Lastasimme hevosen ensi kerran tänä vuonna traileriin ja suuntana Kuusiston ratsastajien seurakilpailut. Olin yksikseen liikenteessä, ja kuinka kävikään, että viisi minuuttia ennen kuin oli määrä aloittaa lastaukset käveli Viljami käytävällä vastaan ( olin jättänyt oven auki!!!), minut nähdessään vaihtoi suuntaa ja laukkasi takaovesta ulos ja pellolle. Vanhasta tottumuksesta ei näyttänyt merkkiäkään kiinniantamisesta ja ehdin jo joutua epätoivon valtaan. 20 minuutin ahmimisen jälkeen antoi kyllä rauhallisesti kiinni ja ajoissa päästiin matkaan.
En ollut ikinä Kuusiston maneesia nähnyt ja täytyy kyllä myöntää, että vaikuttava kokemus se oli. Pituutta taitaa olla 80 metrin tietämissä! Viljami tuntui Kuusistossa erittäin hyvältä ratsastaa ja sitä mieltä oli tuomarikin. Saimme elämämme ensimmäiset kasit paperiin ja niitä oli melko monta: keskiarvo oli 71.67% Loppukommenteissa luki näin:
"Tasainen, tahdikas, siisti ja huolellinen suoritus. Hyvä tempo, eteenpäinpyrkimys ja muoto." Kyllä tämä antoi positiivisen ja iloisen mielen (milteinpä tipan linssiin) kaiken sairastelun jälkeen. Vaikka todettava on, että ehkä me olemme jo ylittäneet seurakisojen heC-tason :-) Kuusistossa ratsastin myös B-merkin kouluohjelman, mihin olin itse tyytyväinen, vaikka keskiarvo oli vain 60%.Heti Kuusiston kisoja seuraavana viikonloppuna lähdimme Petrikan ja Päivin seuralaisina Laitilaan, Siponkulman tallilla järjestettäviin seurakoulukisoihin. Matkaan lähtö ei TAASKAAN täysin kommelluksitta sujunut, kun aamulla tallille päin ajellessamme saimme kuulla, että Viljami oli TAAS karannut karsinasta ja paineli pitkin peltoja. Onneksi aikaa oli runsaasti ja sain ruunanretaleen kiinni.
Laitilassa Mia-hoitaja ratsasti radan C:1 ja sijoittui luokassa toiseksi. Myös meidän K.N rata meni "putkeen", pisteitä 174.(66,9%) Paperissa oli jälleen paljon kahdeksikkoja, vaikka Viljami tuijotteli "kaameaa" kiiltelevää levyä ja stereoita yhdessä kulmassa. Varsin kiltti tuomari siis näissä kisoissa.
Laitilan seurakoulukisat 21.5.:
![]()
Ja totuuden päivä koitti 28.5. kun lähdimme kauden ensimmäisiin ja elämämme toisiin aluekilpailuihin. Paikkana Lieto, Kotimäen tallit. Luokkana B:0, johon ilmoittautuneita vaivaiset 60. Olin itse ollut edellisenä iltana työpaikan juhlissa ja aamulla päätä vähän jomotti. Ja jännitti tavattomasti. Viljami liikkui tapansa mukaan verryttelyssä hyvin, vaikka minä satulan päällä olin levottomista levottomin. Verkka oli yhtä säheltämistä : voltti, seis, keskiravi, taivutus, seis...pitkät ohjat... sittenkin pari laukannostoa vielä... pitkät ohjat, ravia, seis, peruutus,,, eikö vieläkään meidän vuoro...
Ei siis tuon taivaallista järjenhiventä. Radalla hevonen tuntui hyvältä, mutta itse olin kipsissä koko suorituksen. Olo oli kuin rautakangella- Jännittyessä tulevat kaikki mahdolliset istuntavirheet räikeästi näkyviin. Voi hevosparkaa. Toiselta tuomarilta tuli melko hyvät pisteet, 165 (ka 61,11 %) toinen tuomari antoi paljon vitosia 152 (ka 56,2%) Sijoituksemme oli puolen välin tienoilla.Samaisena päivänä Viljami muutti Raadelman ratsukartanoon, jossa minun olisi tarkoitus valmentautua vähän kurinalaisemmin (?) ja ammattilaiset saisivat kouluttaa hevosta, jospa joskus päästäisiin kipuamaan tästä heB-tasosta ylöspäin :-)
Aluekoulukisat Kotimäellä 28.5. VERRYTTELYSSÄ
RADALLA:
![]()