Syksy 2004 Sairasloma jatkuu
![]()
Ohjelmamme tänä syksynä on ollut kävelyä, kävelyä, kävelyä ja kävelyä. Alkuun kävelytimme maasta käsin, mutta yhä enenevissä määrin kävelytys on tapahtunut ratsain. Itse olen ollut Vilkun kuntouttamisen suhteen lähes neuroottinen. Meille neuvottiin, että hevosen olisi hyvä olla koko ajan pienessä liikkeessä. Olen yrittänyt keksiä kaikenmaailman keinoja pitääkseni Viljamin tarhassa liikkeellä, olen piilotellut tarhaan makupaloja, ripotellut päiväheiniä pitkin tarhaa, viettänyt Vilkun tarhassa kymmeniä tunteja "leikkien". Talliohjelmani olen yrittänyt ajoittaa niin, että ehdin kävelyttää Viljamia kahdesti.,
Kun vammasta oli kulunut 3 kuukautta olimme kontrollikäynnillä Jyri Koposen klinikalla. Tuomio oli tällä kertaa positiivinen, jalka oli parantunut ennätyksellisen nopeasti ja saimme luvan alkaa ravailemaan.
Sairasloma on ottanut molempien kunnon ja linjojen päälle. Kovasti ovat levahtaneet niin hevonen kuin omistajakin, kun ei ole päästy kunnolla treenaamaan :(Itse olen päättänyt ottaa todella varovaisesti, jalka on tuntunut välillä vammakohdasta hieman lämpimältä ja vammasta on kuitenkin kovin vähän aikaa (vaikkei se siltä tunnu!!). Ravia on toistaiseksi menty muutaman sadan metrin päiväannoksella. Viljami on erittäin yhteistyöhaluinen ja jopa superpirteä päästessään vihdoin töihin. Voi kun aika kuluisi ja pääsisin taas kunnolla ratsastelemaan...
![]()
Minusta tuli myös Viljamin yksinhuoltaja. Viljamin toisen omistajan matka vei pääkaupunkiseudulle ja Viljami jäi minulle. Näin ainakin toistaiseksi.
Koko kesä 2004 syksystä puhumattakaan on ollut sateinen ja tarhat pelkkää mutaliejua!