Huhtikuu 2004 kilpailuissa
Keiramon seurakoulukisat
17.4.2004
KN Special
Kevään ensimmäiset kilpailut olivat Kaarinan kenttäratsastajien seurakoulukilpailut Keiramon tallilla. Osallistuimme KN Special luokkaan.
Kisapaikalla ja verryttelyssä Viljami käyttäytyi esimerkillisesti ja tuntui hyvältä ja reippaalta. Jotenkin ensimmäinen luokka vaan venyi ja jouduimme odottelemaan yli tunnin suunnitellun puolen tunnin sijaan. Tästä ja tavanomaisesta jännityksestä johtuen Viljami oli kovin tahmea radalla. Siirtymisistä puuttui terävyys ja varsinkin laukka oli todella huonoa ja etupainoista.
En ollut ollenkaan tyytyväinen itseeni enkä rataan. Kaiken lisäksi unohdin radan kertaalleen. Keskiarvoksi saimme kuitenkin 58%, sijoitukseksi 7/22 eikä rata videolta näyttänyt yhtään niin kamalalta kuin tuntui, joten jokseenkin tyytyväinen kai täytyy olla - ainakin hevoseen. Oma moka oli liian pitkä verryttely - ensi kerralla aion aloittaa verryttelyn vasta 3 ratsukkoa ennen omaa suoritusta!!
![]()
![]()
![]()
Ratsastusseura Ruskon kilpailuharjoitukset
22.4. 2004
KN SpecialRatsastin oman tallin koulukisoissa KN Special radan. Verryttelin minimaalisen vähän (vajaan vartin) ja ennen pillin vihellystä otin vielä muutaman vastalaukkakaarteen, niistä Viljami innostuu. Ja kerrankin rata meni nappiin. Pisteitä tuli 160 (ka 66,6%) ja luokan voitto. Arvostelussa luki jopa muutaman kerran "lennokas". Pari kertaa piti tätä sanaa tavata ennen kuin uskoin.
Elina ratsasti samoissa kilpailuissa Viljamilla radan A:1 ja siitäkin Viljami sai hyväksytyn, siistin suorituksen, vaikka terä olikin jo pitkän päivän jälkeen hiukan pois.
![]()
Viljami ja Elina pohkeenväistö + tervehdys
keskiravia
Aluekoulukilpailut Koskella
24.4. 2004
B:0
24.4. oli suuri ja kauan odotettu päivä. Viljamin ensimmäiset aluekilpailut. Paikkana oli Koski TL, ratsastajana Elina Järäinen ja luokkana B:0.
Viljami puunattiin hienosti, se melkein juoksi koppiin ja matka Koskelle sujui hyvin. Verryttelyssä Viljami oli huippu! Siihen onnistumiset sitten loppuivatkin. Radalla Viljami joutui ihan yksin suureen maneesiin, jossa kaiutinkin piti kovaa ääntä. Eihän siellä pieni hevonen voi rauhassa juosta. Pitihän sitä pysähtyä vähän kakkimaan ja ravata jolkottaa, vaikka ratsastaja selvästi olisi halunnut jatkaa laukkaympyrää. Keskiaskellajit olivat tällä kertaa täysin tuntematon juttu. Omistaja katsomossa oli naama punaisena kiukusta ja häpeästä.
Kaiken kukkuraksi heinäkin loppui kotimatkalla, joten lainatrailerin etupuomin muovipäällysteestä sai hieman vatsantäytettä (ja jollekulle kukkaron kevennystä.)
Lukipa arvostelussa kuitenkin maininta komeasta ratsusta, joten kaipa sitä kouluratsun uraa voisi vielä harkita kun vielä sijoituskin 52,9% suorituksella oli 20/30. (Mitä edelleen suuresti ihmettelen)
![]()
Elina Järäinen ja Viljami verkassa
![]()
Viljami ja hoitajansa Mia
![]()
" DAGEN AFTER ? "
Energinen kilpahevosemme näytti tältä kisoja seuraavana päivänä...
Todellisuudessa tämän kevätauringossa otetun lepohetken jälkeen Viltsu oli niiiin reipas "maastoesteillä", että seuraava laji on kaiketi kenttäratsastus :)
![]()
Lisää Viljamin kuulumisia löydät täältä