Maaliskuu 2005
Ihanaa, Ihanaa on ratsastaa


Helmikuussa tein päätöksen, että nyt saa hysteerinen jalkojen tutkiskelu riittää. Sentään 4 kuukautta eläinlääkärin kontrollista ja "terveen papereista" ja siitä saakka oli samaa jalkojen tarkkailua minimiliikunnalla, seuraavana päivänä jalat olivat muka lämpimät yms.

Päätin aloittaa ratsastamaan kunnolla ja KOP KOP, jalka on ollut ihan ok. Ratsastuksen jälkeen molemmat etuset ovat välillä lämpimät, ja joskus seuraavana päivänäkin olevinaan huomaan jotain lämpöä, mutta yleensä ei. Ihan varovaisesti on liikuntaa lisätty ja nyt käydään jo valmennuksessa siten, että tunnin ratsastustunnin aikana on paljon joukossa kävelyjaksoja.

Viljami on ollut aivan ihana ratsastaa. Joitakin takapakkeja tietysti pitkä kävely on aiheuttanut (mm. peräänanto ei täysin pysy varsinkaan laukkasiirtymisissä) mutta muuten hevonen on todella reipas ja yritteliäs verrattuna vanhaan tahmatassuun. Väistöt ja keskiravit ovat sen mielestä nyt todella hauskoja juttuja ja se oikein innostuu esittämään niitä. Tunnilla laukkasiirtymisissä kuumuu niin, että tarjoaa milloin mitäkin laukkaa. Minä vain hihittelen selässä tyytyväisenä, kun Viljami on niin erilainen. 

 

 Viljamikin taisi kyllästyä jo ainaiseen kävelyyn ja nyt kun saa ravata ja laukata, on se hevosenkin mielestä hauskaa (voi kun pysyisikin hauskana !)

Hankkarivamma ei varmaan ikinä häivy takaraivostani. Viljami saa aivan nyt extrahuolellista hoitoa. Jokaisen kunnon treenin jälkeen jalat viilennetään (lunta pintelin alle = 20 min) ja niihin hierotaan kylmälinimenttiä, jalat myös venytellään ja lapoihin hierotaan lämpölinimenttiä, lavat kun ovat olleet välillä kipeät. Lopuksi vielä porkkanavenyttelyä karsinassa, jotta kyljistään pysyisi vetreänä. Kaikenkaikkiaan hoitorumba kestää paljon kauemmin kuin ratsastus, mutta en voi ainakaan itseäni syyttää, jos vamma uusii :)

 


Viljami ja Mia-hoitaja

Kaveririntamalta ei kuulu kovin hyvää. Viljamin ja Vinskin hyvin alkanut tarhaystävyys päätyi ensin väliaidalla erottamiseen, koska ensin rikkoivat 4 loimea kahdessa viikossa ja sitten Viljami sai potkun takajalkaan ja oli hetken kolmijalkainen. Väliaitakokeilu antoi pienen rauhan ja turvan, vaikka jatkoivat riehumistaan aidan yli. Eräänä lauantaipäivänä sain shokkiherätyksen, kun soittivat tallilta, että verta on joka puolella... Oli käynyt niin, että riehutessaan Viljami oli saanut väliaidan ainoan alumiinitolpan NENÄÄNSÄ ja syvältä sieraimesta tuli aika tavalla verta. Säikähdyksellä siitä selvittiin, mutta nyt ei ole tarhakaveria. Ehkäpä keväämmällä kokeillaan ilman hokkeja ja loimia jonkun muun kaverin kanssa. 

Mikäli vain kaikki hyvin menee, on tarkoitus kisata tällä kaudella aluekisoissa heB- luokkia ja mahdollisesti hankkia ponille kanget. Tärkein tavote on pitää polle kunnossa ja pirteän iloisena. Jossain välissä mahdollisesti hankin  ammattilaisen viemään hevosta vähän pidemmälle. Kokoamisasteen nostoa ja ravilisäyksiä haluaisin Viljamin seuraavaksi oppivan.

Fiilikset siis korkealla (tavoitteet myös) ja kaikki sormet ja varpaat pystyssä, että jatko sujuu hyvin.

 

 

 

Lisää Viljamin kuulumisia löydät täältä

Takaisin etusivulle