Toukokuu 2002 Ensimmäiset kilpailut

11.5.2002

Starttasimme ratsukkona ensimmäisissä kilpailuissa oman seuran eli Ratsastusseura Ruskon seurakisoissa. Luokka oli C- merkin kouluohjelma. Lisäksi luokka oli pukuratsastusluokka, joten siitä johtuu outo kisa-asu.

Kerrankin oli aikaa harjoitella rataa, joten sen osaan unissanikin. Aikaisemmilta vuosilta on kokemuksia tyyliin "ensimmäistä kertaa rata läpi kilpailujen verkassa". Voin kyllä suositella radan perusteellista opettelemista. Oli huomattavasti helpompaa keskittyä ratsastukseen, kun rata oli selkäytimessä. Sen sijaan hevosen  käyttäytymistä jännitin melkoisesti. Viljami oli ensimmäistä kertaa kouluaitojen sisäpuolella, ensimmäistä kertaa näin ison ihmisjoukon edessä, ensimmäistä kertaa kovaäänisen lähellä, ensimmäistä kertaa monien vieraiden hevosten ympäröimänä, ensimmäistä kertaa kuljetusvaunumeren keskellä...

 

Tästä se lähtee...

Verkassa hevonen oli hyvinkin pirteä, mutta radalla kerrassaan upea. Jopa niin rauhallinen, että tuomari toivoi hitusen enemmän eteenratsastusta. Viljami ei pelännyt mitään, ei edes tuijotellut mitään, vaan keskittyi ratsastajaan jopa paremmin kuin normaalitreeneissä. Jotakin esiintymisviettiä kenties?

Luokan yhteydessä ratsastettiin pukuluokka. Olimme pukeutuneet hipeiksi. (siksi ei kypärää)

 

Olin todellisessa euforiassa radan puolenvälin tienoilla, joten oli täysin oma vikani, että menetimme pisteitä ratsastajan huolimattomuuksien vuoksi. Yksi laukannosto ja yksi pysähdys tulivat pari metriä pisteen jälkeen ja niistä saimme viitosta. Muuten arvostelussa oli kuutosta ja seiskaa! Harmillisesti olimme ensimmäiset ei-sijoittuneet. Ratsukoita tosin oli luokassa vähän, mutta taso sitäkin kovempi - Hih!  Onnea vaan Åsa-Papu ja Salla-Leevi niin ikään hienosta DEBYYTISTÄ!

 

Minna-Maria Lehto -Vehon Valo & DEBYYTTI KISARADOILLA!!!

 

18.5. Jottei ensimmäistä kisoista tulisi liian suurta stressikokemusta hevoselle, on parempi käydä ensin tutustumassa uusiin paikkoihin ilman suurta kisahulinaa ja kisajännitystä. Niinpä lähdimme treenailemaan Naantaliin, rauhalliselle pikkutallille. Jännitysmomenttia oli jo tarpeeksi lastaamisrumbassa, onhan siitä jo vuosi, kun viimeksi olemme Viljamin kanssa matkustaneet - ja se onkin ainoa kerta. Lastaaminen ja matka menivät kuitenkin enemmän kuin hyvin. Viljami käveli suoraan autoon ja käyttäytyi oikein hyvin koko matkan - syöden matkan aikana hyvällä ruokahalulla kaiken mitä oli tarjolla.

Perillä oli aika paljon katseltavaa eikä keskittymiskyky riittänyt ratsastajan pyytämiin hommiin. Viljamilla jännittäminen ei suinkaan aiheuta hyppelehdintää tai kaahotusta vaan päinvastoin sille menee niin sanotusti jarru päälle... Aikaahan onneksi on, joten vielä ajattelimme muutamaan otteeseen kuskata sen vieraaseen paikkaan ennen varsinaisia kilpailuja!

 

Lisää Viljamin kuulumisia löydät täältä

Etusivulle