Toukokuu 2001 Meistä tulee Viljamin omistajat   Homma eteni näin... Maaliskuussa  2001 olimme Eija-Liisan kanssa päättäneet myydä Khönixin, koska alkoi liian usein tuntua siltä, ettei se ollut meidän hevosemme. Onneksi myyntiprosessi oli helppo ja vaikka itkeä pillitimme, kun Tiina lastasi Khönixiä autoon, uskoimme että se päätyi hyviin ja taitaviin käsiin. Alkoi uuden hevosen metsästys, vähän kiirekin oli, koska emme halunneet luopua hyvästä tallipaikasta. Olimme pikkuhiljaa kypsyneet ajatukseen suomipollesta ja sellaista sitten haettiin. Enää en edes muista kuinka monta viikkoa siihen kului, mutta lukuisten soittojen, tuntikausien nettisurffailun ja kymmenien koeratsastusten jälkeen päädyin laittamaan nettiin oman ilmoituksemme. Yhteydenottoja tuli todella paljon, mutta mikään ei vaikuttanut tarpeeksi kiinnostavalta... ..kunnes eräänä iltana sähköpostissani oli kaksi kuvaa ja lyhyt sepustus Viljamista.   Nämä kuvat Sanna lähetti minulle sähköpostitse. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, koska jo seuraavana päivänä Viljami muutti meille. Ajatus 6-vuotiaasta, miltei kouluttamattomasta oripojasta karmaisi, mutta uskoimme vakuutteluja ja halusimme nähdä omin silmin kuinka helppo ja kiltti poika Viljami oli. Ja niin siinä sitten kävi, että jo seuraavana  päivänä (3.5.2001) Viljami oli meidän.       Ensimmäiset päivät olivat totuttelua puolin ja toisin. Viljami oli asustellut ennen meille tuloaan yksin, ja nyt sen pää olikin varsin pyörällä keväästä ja ympärillä pyörivistä tammoista. Ihmistä kohtaan se kuitenkin käyttäytyi todella kunnioittavasti ja kaikesta näki, että oripojan koulutuksessa oli onnistuttu erinomaisesti. Tarhassa miteltiin siitä, kuka pääsee ensiksi ruokakipolle   Vaikka Viljami oli oriiksi herrasmies, päätimme kuitenkin ruunauttaa sen, sillä isossa tallissa tammojen perään kiljuvaa oria oli ikävä käsitellä. Sitä paitsi ruunana se toivottavasti pääsee joskus nauttimaan hevosystävien seurasta ja pääsee tallin muiden ruunien kanssa laitumelle.   Ensimmäiset viikot menivät ruunauksesta toipumiseen. Teimme pitkiä maastolenkkejä ja seurustelimme paljon Viljamin kanssa. Pikkuhiljaa aloimme tajuta, minkä kultakimpaleen olimme löytäneet... Viljami on luonteeltaan  juuri meille sopiva, kiltti ja rohkea, mutta omaa kuitenkin jonkin verran luonnetta. Maastossa se on reipas, mutta pysyy käsissä eikä pelkää mitään. (paitsi isoja autoja) Kentällä se yrittää aina parhaansa, ensin tietenkin kokeillen ratsastajaa. Aivan aloittelijoille Viljami ei tästä syystä sovellu. Viljami on utelias ja sopivalla tavalla vilkas, mutta kuitenkin malttaa seisoa paikallaan käytävällä, kuljetusautossa ja vesikarsinassa. Ratsastuksessa se on äärettömän yhteistyöhaluinen ja nopea oppimaan. Sekä tietenkin maailman suloisin!  Huonoja puolia mainitakseni... Viljami on äärettömän perso ruualle ja olemmekin saaneet käydä erinäisiä tappeluja tämän johdosta. Narkin perässä keikkuva 60 kiloa kun ei tunnu missään kun edessä siintää vihreä ruohomätäs. Myös näykkiminen kuuluu Viljamin pahoihin tapoihin. Aina välillä täytyy vähän kokeilla emännän takin hihaa. Itse en tosin edes kiinnittänyt huomiota koko näykkimiseen, kunnes toin tallille "maallikkoystäväni", jonka mielestä hevonen on aivan järkyttävä peto!!! Lisää Viljamin kuulumisia löydät täältä Etusivulle