|
Farao oli egyptiläisten
hallitsija. Uskottiin myös, että hän oli auringonjumalan
poika eli maan päällä elävä jumala. Faraon valta ja omaisuus
oli rajaton. Farao asui loisteliaassa palatsissa, joka ei
kuitenkaan ollut läheskään yhtä mahtava kuin faraolle
rakennettu hauta.
Faraon päivä alkoi karvojen
ajelulla. Palvelijat ajoivat kaikki faraolle yön aikana
kasvaneet ihokarvat pois, koska kaikki yönaikana kasvanut
oli kaaosvoimien aikaansaannosta. Faraolle puettiin peruukki
ja hän aloitti neuvottelut kirjurinsa kanssa. Kirjurin
ammatti oli hyvin arvostettu, sillä vain harvat osasivat
kirjoittaa. Edes farao ei osannut.
Muita faraon tehtäviä
olivat souturetket, sotataitojen harjoitteleminen ja haudan
rakentamisen valvominen. Faraon tärkein tehtävä oli pitää
yhteyttä jumaliin. Ilta-aikaan faraon palatsissa
järjestettiin juhlia, joissa farao oli tietenkin
kunnia-asemassa. Tavallinen kansa näki faraon hyvin harvoin.
Kuuluisia faraoita ovat mm.
Tutankhamon, Ekhnaton ja Ramses. Faraot olivat yleensä
miehiä. Kleopatra oli naispuolinen hallitsija ja siksi
erittäin kuuluisa.
|