|
Piti
harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä, niin,
vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!" Mut
ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti. Älä
hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän! Lauri
Pohjanpää |
Herra Harakka hieno niin
jällehen laittihe samettiin.
Vihreää, näätte, hän rakastaa;
siintävän rinnalla purppuraa.
Herra Harakka liivit sai
valkeat - silkkiä - totta kai!
Vieläpä tuotiin saappahat
uudet markkoja maksavat.
Herra Harakka harjaa näin
kiiltävän tukkansa taaksepäin -
sitten niin kummasti naurattaa:
hi-hi-hi-hi, hi-hi-hi-hi, hih-hah-haa!
Siiri L.
|
Tämä on tarina varkaasta,
joka pettyi vahingossa;
harakka, leuhka ja julkea,
näki auringon kiiltävän lammikossa.
Luuli sitä kullaksi, kultalautaseksi kai.
Voi varastavaa harakkaa, joka pitkän nokan sai!
Eeva-Liisa Manner
Takaisin
substantiivisivulle
|