Katso tarkasti kevään
ensimmäistä västäräkkiä!
Västäräkin sanottiin ennen "polkevan jäät rikki", kun se saattoi
ilmestyä jo jäiden lähdön edellä. Jos ensimmäisen västäräkin nähdessään piti
kädessään pitkää työkalua, esimerkiksi haravaa, sen uskottiin lupaavan
pitkää elämää.
Jos ensimmäinen västäräkki lensi, joutuisi katsoja muuttamaan pois. Jos
västäräkki istui paikallaan, katsoja saisi asua entisellä paikallaan.
Jos västäräkki käänsi mustan leukalappunsa katsojaan päin, se ennusti surua.
Joku ehkä kuolisi sinä vuonna.
Kevään ensimmäinen västäräkki ennusti myös pikaista kesäntuloa. Lorussakin
sanotaan: Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä
vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. |
Näin voit ruokkia oravaa!
Aseta tarjolle pähkinöitä, auringonkukan siemeniä, leipää ja lihapaloja.
Orava oppii pian muistamaan hyvän ruokapaikan. Oravan syömäpuuhia on mukava
katsella.
Jos oravaa ruokitaan kauan samassa paikassa, se voi kesyyntyä. Mutta se on
kuitenkin villieläin, ja sellaisena sen on pysyttävä. Jos orava pääsee
sisälle, se voi aiheuttaa melkoisen sotkun. |
Vihellä heinäsirkalle!
Ihmiset, jotka ovat tutkineet kauan heinäsirkkoja, voivat tunnistaa eri
lajit soiton perusteella. Jos tutkija istahtaa ruohoon ja viheltää oikealla
tavalla, hän voi saada heinäsirkan vastaamaan soitollaan. |
Värjää pääsiäismunat
nokkosella!
Onko sinulla tapana värjätä pääsiäismunia? Niin on tehty jo monen sadan
vuoden ajan. Ennen kerättiin kasveja ja niitä keitettiin yhdessä munien
kanssa. Niin saivat munat mitä kauneimmat värit. Nokkonen on yksi
värjäämiseen käytettyjä kasveja. Sen vuoksi ihmiset ovat keränneet
mielellään sen nuoria lehtiä ja värjänneet munat kauniin
pääsiäisenkeltaisiksi. |
Käki ennustajana!
Kun tytöt ennen vanhaan kuulivat käen ensi kukunnan metsästä, he
lähtivät kysymään linnulta, kauanko kestäisi, ennen kuin he pääsisivät
naimisiin:
Kerro käki kulta,
tiedon toivon sulta,
onko vuotta monta,
mulla naimatonta.
Tytöt kuuntelivat tarkasti, mitä käki vastasi. Niin monta kertaa kuin käki
kukkui, niin monta vuotta kestäisi siihen, kun tyttö pääsisi naimisiin. |
Haluatko tietää, kuinka
monta lasta saat isona?
Ota voikukan haituvapallo käteesi ja puhalla! Laske jäljelle jääneet
siemenet, niin tiedät vastauksen. |
Takaisin |