VIRTA on Opetushallituksen ja Turun kaupungin kasvatus- ja opetustoimen yhteisesti rahoittama hanke, joka kehittää teknisiä oppimisympäristöjä ja edistää niiden hyödyntämistä erityisesti perusopetuksessa. Näiltä sivuilta löydät tietoa VIRTA-hankkeen toiminnasta ja toimijoista.
Turun kaupungin eläinhoitola jatkoi peruskouluille suunnattujen etäkyselytuntien sarjaa. Ensimmäinen, alakouluille suunnattu puolituntinen keräsi peräti 17 luokallista oppilaita kuuntelemaan eläinsuojeluvaltuutettu Heidi Leyser-Kopraa. Heidi kertoi aluksi eläinhoitolan toiminnasta ja omasta työstään. Tämän jälkeen oppilaat saivat kysyä vapaasti aiheepiiriin liittyvistä asioista. Alakoululaisten kysymyksistä syntyi varsinainen tulva, kun liki 80 kysymystä täytti chatin vajaan puolen tunnin aikana.
Heidi pääsi myös hieman esittelemään eläinhoitolan hoidossa olevia luonnonvaraisia eläimiä. Aamupäivän aikana ruutuun pääsivät mm. liito-orava, rusakko ja Facebookissa myyntiin laitettu ketunpoikanen!
Aiemmin vuoden 2012 aikana Turussa on TOP-keskuksen ja VIRTA-hankkeen yhteistyöllä järjestetty etäkyselytunteja yhteistyössä poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa. Toiminta on saanut hyvää palautetta ja suurta suosiota, joten vastaavia tilaisuuksia tullaan varmasti järjestämään jatkossakin. Eläinhoitolan Heidi Leyser-Koprakin kertoi, ettei hän olisi mitenkään ehtinyt kiertämään parikymmentä koululuokkaa perinteisin tavoin ja eläinten kuljettaminen luokasta toiseen olisi ollut käytännössä mahdotonta.
Etätoiminta Turussa jatkuu taas syyslukukaudella, tämä oli loistava päätös kevätkaudelle!
Turun VIRTA-hankkeen sivuilta ja piakkoin myös Etäopetusoppaasta (http://etaopetusopas.wikispaces.com) löytyy nyt uunituore dokumentti, joka sisältää ohjeet kahteenkymmeneen erilaiseen Connectin opetuskäyttötapaan. Ohjeissa on yritetty välttää teknistä jargonia ja keskitytty selväsanaisuuteen. Kunkin ohjeen yhteyteen on lisäksi merkitty kunkin opetustavan tekninen vaatimustaso.
Vaikka juuri julkaistu ohjedokumentti on tehty Adobe Connectia ja erityisesti uusia etäopettajia varten, hyödyttää se soveltuvin osin myös muita reaaliaikaisen etäopetuksen opettajia.
Theme by Danetsoft and Danang Probo Sayekti inspired by Maksimer