Teoksista

Taiteilija Kuzma Petrov-Vodkin halusi kehittää maalaustaitoaan opiskelemalla konkreettisten esineiden ja henkilöiden maalaamista asetelmissa ja muotokuvissa. Vuodesta 1918 lähtien hän maalasi erinomaisia asetelmia ja kutsui niitä taiteilijan salaiseksi keskusteluksi luonnon kanssa, ensimmäiseksi vaiheeksi hänen opetellessaan ymmärtämään esineellistä maailmaa. ”Millainen esine on, missä se on ja missä minä olen tarkastellessani tätä esinettä; tämän ratkaisun tekeminen on asetelman perusvaatimus.
Tämän asian havaitseminen tuottaa suurta iloa myös asetelman katsojalle”, taiteilija kirjoitti. Venäläisessä museossa olevat asetelmat Silli, Aamu-asetelma ja Viulu vuodelta 1918, Omena ja sitruuna vuodelta 1930 sekä Tuomenoksa lasissa vuodelta 1932 kuuluvat neuvostotaiteen klassikoihin. Aamu-asetelma on valoisa, harmoninen ja ilmava ja herättää iloisen tunteen esineiden näkemisestä. Esineet ikään kuin elävät, eivätkä vaikuta liikkumattomilta. Teekannun metallipintaan heijastuu soikea muna. Lusikka heijastuu teelasin läpi. Lasipurkissa olevat luonnonkukat vaikuttavat painottomilta ja keveiltä muihin esineisiin verrattuna. Vaikuttaa siltä, kuin kevyt tuuli koskettaisi niitä. Liikkeen vaikutelmaa vahvistaa vielä se, että esineet näyttävät menettäneen tukevan tasapainonsa. Vasemmassa yläkulmassa on koira, jonka mukanaolo antaa vaikutelman, että pöydällä olevia esineitä tarkastellaan sen eikä teoksen katsojan näkökulmasta. Petrov-Vodkinin asetelmien vertailu muiden taiteilijoiden kuten Pjotr Kontšalovskin, Ilja Maškovin tai Aleksandr Osmerkinin asetelmiin tuo selvästi esiin Petrov-Vodkinin
töiden vertauskuvallisuuden. Taiteilija kuvaa muotoja luonnollisten värien avulla eikä erota esineitä siitä ympäristöstä, joka on maalauksen kehysten ulkopuolella. Hänen asetelmissaan on aina läsnä tavallisen, staattisen, kuolleen luonnon lisäksi liike, joka syntyy maan vetovoiman ja pyörimisliikkeen tuloksena ja on olennaista kaikelle maalliselle. Esineet saattavat olla erivärisiä ja monimuotoisia, mutta niitä yhdistää sama filosofinen konsepti olemassaolon jakamattomasta kokonaisuudesta. Taiteilija tarkastelee esineitä ikään kuin eri puolilta: milloin seisoen niiden edessä, milloin kiertäen niiden ympäri. Hän pitää esineistä niin kuin hyvä isäntä tutkien tarkkaan niiden ominaisuuksia.