Puolalan lukion ja Puolalanmäen yläkoulun musiikkiluokkien tuki ry:n tiedotuslehti
Projekti- ja hankesivut
Kansainväliset projektit
Puolalanmäen lukiolla on ystävyyskouluja Pietarissa, Kölnissä ja Bretagnessa. Joka kevät järjestettävälle venäjän lukijoiden opintomatkalle Pietariin voivat osallistua sekä pitkän että lyhyen venäjän opiskelijat. Kölnin oppilasvaihto järjestetään myös vuosittain. A-saksan opiskelijat osallistuvat siihen pääsääntöisesti ensimmäisen ja lyhyen saksan opiskelijat toisen lukiovuoden aikana. Lisäksi on mahdollista lähteä pidempään opiskelijakohtaisesti räätälöityyn vaihtoon sekä Pietarin että Kölnin ystävyyskouluihimme. Ranskan vaihto järjestetään joka toinen vuosi siten, että ensimmäisen tai toisen lukiovuoden aikana vieraillaan Ranskassa ja seuraavana vuonna ranskalaiset tulevat Suomeen. Espanjan kulttuurimatkat järjestetään yhteistyössä muiden lukioiden kanssa joka toinen vuosi. Ruotsin ja englannin kulttuurimatkoista tiedotetaan erikseen. Lukion oppilaat osallistuvat myös aktiivisesti Euroopan nuorten parlamentin (EYP) toimintaan.
Kertomuksia projekti- ja hankematkoista
2011 kulttuuripääkaupunkihanke
Turku-Pietari-Köln näyttely Venäläisessä museossa Pietarissa - lue lisää.
Kölner Stadt-Anzeigerin juttu valokuvahankkeen näyttelystä
ja avajaisista - lue lisää.
"Turku-Pietari-Köln"-näyttely kirjastossa - lue lisää.
"Turku-Pietari-Köln"-valokuvahanke Kölnin katukuvassa - lue lisää.
Opetushallituksen projektit
Verkkolehti toisen silmin - Webzeitung Mit anderen Augen
VUO - lukion venäjän uudet oppimisympäristöt
PISA-verkosto ja Deutsche Schule, Helsinki
A travers les yeux de quelqu'unPartnerschaft Deutsch
Partnerschaft Deutsch
Fin(n)de - Das interaktive Deutsch-Finnische Portal 2.0
Sprachcamp für Deutschlernende vom Lukio, Antti
Sprachcamp für Deutschlernende vom Lukio, AlexLéchange franco-finlandais
Léchange avec le lycée Marcelin Berthelot de Questembert en France a débuté en 2008 quand la première visite des élèves finlandais a eu lieu en avril 2008. Elle a été suivie dun an de correspondance et de laccueil des Français à Turku en 2009. Lexpérience ayant été jugée très positive de part et dautre, elle a été renouvelée en 2010 et 2011. La rencontre de ces deux cultures européennes a permis aux uns et aux autres de souvrir vers de nouvelles expériences très intéressantes. Longue vie à cet échange !
Pour en savoir plus, voir le lien suivant :
www.franco-finlandais.blogspot.com.
Bretagnen paikallislehden juttu oppilasvaihdosta
Lukiomme menneitä EU-projekteja