Puolalanmäen lukio
Puolalanmäen lukio toimii kolmessa historiallisesti arvokkaassa rakennuksessa, osittain yhdessä Puolalan yläkoulun kanssa. Rakennukset sijaitsevat kaupungin keskustassa Kauppatorin tuntumassa. Vuonna 1928 perustettiin Turun
II Suomalainen Lyseo, joka välivaiheiden kautta muuttui Puolalan Yhteislyseoksi 1957.
Peruskoulu-uudistuksen myötä v. 1976 Puolalan yhteislyseo jakaantui Puolalanmäen kouluksi
ja Puolalanmäen lukioksi. Lukion sisälle sen osana perustettiin V. 1988 valtakunnallinen musiikin erikoislukio, joka Opetusministeriön v. 2004 tekemän päätöksen
mukaisesti on yksi Suomen kymmenestä musiikkilukiosta. Puolalanmäen lukion tulevaisuus on vakautettu kaupunginvaltuuston päätöksellä: v. 2015 se on yksi Turun lukioista.
Puolalanmäen lukion toiminta-ajatus on vakiintunut parin vuosikymmenen kuluessa. Seuraamme kriittisesti aikaamme ja kehitämme aktiivisesti kouluyhteisöä.
Olemme mukana rakentamassa tulevaisuuden maailmaa omista lähtökohdistamme käsin. Toiminnan pohjana ovat perinteet,
nykyajan vaatimukset ja tulevaisuuden ennakointi muuttuvassa yhteiskunnassa.
Opiskelijoiden oma aktiivisuus ja pitkäjänteisyys opiskelussa tarjoaa hyvän oppimisympäristön. Puolalanmäen lukiossa huolehditaan opiskelijoista, mm. opastamalla lukion jälkeisiin opintoihin
ja kannustamalla opiskeluun. Tätä tavoitetta tukevat mahdollisuudet perehtyä syvällisesti
eri aineisiin. Tietotekniikan hyväksikäyttöä kehitetään resurssien sallimissa puitteissa. Lukiomme koko on n. 430 opiskelijaa, mikä mahdollistaa monipuolisen kurssitarjonnan.
Puolalanmäen lukion toimintaa luonnehtivat
- monipuolinen kielten opetus ja kansainvälisyys
- musiikki
- matemaattis-luonnontieteellinen ja humanistinen yleissivistys
- ympäristöstä ja lähimmäisestä huolta kantava ihminen
Kansainvälisyys
- lukiossamme on laaja kieliohjelma: A-kielinä englanti, ruotsi, saksa, ranska ja venäjä
- monipuolinen ja syvällinen kielten ja niiden kulttuurien opetus
- osallistumme aktiivisesti kansainvälisiin projekteihin: EU-projektit, Opetushallituksen projektit, UNESCO, Itämeri ja Agenda 21
- pidämme yhteyttä ystävyyskouluihin: Pietari/koulut 201, 204, 227 ja 284 sekä teemme yhteistyötä Venäläisen museon kanssa,
Köln/Schille-Gymnasium, Ranska/Lycée Paul-Louis Courier Tours, Corleone(Sisilia)/Don Giovanni Colletto, Tallinna/ Saksa Gümnaasium, Kenia/Kagamega/Shieywe
- osallistumme kansainvälisiin kilpailuihin eri oppiaineissa
- käytämme tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia kansainvälisten suhteiden kehittämisessä
- tarjoamme useita kansainvälisyyteen liittyviä kurssia
- kuulumme opetushallituksen kansalliseen kehittämisverkostoon
PISA - Netzwerkschulen in Finnland
Musiikki
- koulutustehtävämme on sekä paikallinen että valtakunnallinen
- lukiossamme toimii useita kuoroja (pysyvästi kamarikuoro Camis ja tyttökuoro Chorus Iuvenalis) ja kamariorkesteri Concentus Aboensis.
- lukiossa on oma big band
- bänditoiminta on vilkasta
- tarjoamme yksinlaulun ja äänenmuodostuksen sekä instrumenttien opetusta
- vuosittain on vaihtuvasti kursseja eri aiheista, esim. maailmanmusiikki
- kurssien opettajina vierailee alan ammattilaisia
- opiskelijoille järjestetään esiintymismatkoja eri maihin
- toimimme yhteistyössä Turun Konservatorion ja suomalaisten musiikkilukioiden kanssa
- musiikkilukion opiskelijamäärä on noin 170
Yleissivistys
- monipuolinen kurssitarjonta
- kurssitarjonta tukee laajuudeltaan ja syvällisyydeltään jatko-opintoihin hakeutumista
Ympäristö
- kursseja pidetään tuntikehyksen antamien resurssien puitteissa
- korostetaan omakohtaista vastuuta arjen asioissa
- vihreän lipun pysyvä käyttöoikeus