tiistai, 27 lokakuu 2015

Yhteisöllistä tiedonrakentelua, eikä vain pidempiä johtoja!

Kirjoittanut 

 

opetuskone

Kun runsas sata vuotta sitten ennustettiin tulevaisuutta, yksi visioista oli kone, johon kaadettujen kirjojen tieto siirtyisi johtoja pitkin oppilaiden aivoihin. Opettajan roolina olisi enää valikoida, mitä tietoa oppijoiden päihin kaadettaisiin - lopusta huolehtisi tietokone.

Kuvassa oppilaat istuvat samassa huoneessa opettajan ja koneen kanssa, mutta visiota on helppo laajentaa siihen, että kukin oppilas osallistuisi "opetukseen" esimerkiksi omasta kodistaan käsin. Siihenhän tarvittaisiin vain pidemmät johdot. Seuraavana kehitysvaiheena olisi johdoista luopuminen eli langattomaan tiedonsiirtoon siirtyminen.

Näyttääkö ja kuulostaako tutulta? 

Niin, voi vain ihmetellä, miten tarkkanäköisesti taiteilija onnistui näkemään tulevaan. Kuvassa on hienosti kuvattu opetusteknologian perusajatus, miten tietoa voidaan siirtää teknologian välityksellä opettajalta oppijoille. Nykyiset etäopetuksen, verkko-opetuksen ja mobiilin oppimisen ajatukset ovat samaa perua.  

Kuvassa on "opetuskoneen" lisäksi toinen pelottavan oikeaan osunut ennustus: oppijat istuvat pöytien ääressä keskittyen ottamaan vastaan tietoa, jota opettaja heille valitsee. Sama tilanne on tuttu lukuisista luokkahuoneista, luentosaleista ja videoneuvotteluhuoneista ympäri Suomea: opettaja luennoi ja oppijat ovat pääasiassa passiivisia tiedon vastaanottajia. 1900-luvun alussa tämä oli yleinen oppimiskäsitys, mutta nykyään on tiedetty jo pitkään, että oppiminen edellyttää oppijalta aktiivista tiedon käsittelyä, arviointia ja sovittamista aiempiin tietoihin. Kyse ei ole vain muistamisesta, vaan asiakokonaisuuksien syvällisestä ymmärtämisestä ja kyvystä soveltaa niitä aitoihin (koulun ulkopuolisiin) tilanteisiin ja ongelmiin. 

Nykykoulua on aivan oikein arvosteltu siitä, että opetamme edelleen oppilaitamme sata vuotta vanhoilla menetelmillä sata vuotta vanhoissa luokkahuoneissa. Se, että opetuksessa käytetään samalla apuna uusimpia teknologisia välineitä, ei auta tilannetta paljonkaan. Siksi esimerkiksi videoneuvotteluna pidetty etäluento tai flipped classroom -mallin mukaan videoiden katselu verkosta eivät ole oppimisen osalta sen kehittyneempiä menetelmiä kuin kuvan tilanne, ellei niihin liity oppijoiden aktiivista osallistumista ja tiedonrakentelua. Oleellista on oppijan rooli: hakeeko, käsitteleekö ja rakentaako hän itse aktiivisesti tietoa ja sitä kautta omaa ymmärrystään, vai ei? Yllä olevaan virikekuvaan viitaten voisi sanoa, että jokainen oppija pitäisi saada pyörittämään "opetuskoneen" kampea eli käsittelemään tietoa.

Autonrakentaja Henry Fordin kerrotaan sanoneen, että jos hän olisi kysynyt ihmisiltä, mitä he olisivat halunneet, vastaus olisi ollut "nopeampia hevosia". Opetusteknologian tutkijat voisivat vastata samaan kysymykseen, että heiltä olisi toivottu "pidempiä johtoja" - ja liian usein juuri niin on käynytkin. Kuitenkaan opetusteknologiassa ei ole kyse pidemmistä johdoista saati langattomuudesta, vaan siitä, miten teknologialla voidaan tukea oppimista. Moderni oppimistutkimus antaa tähän selviä vastauksia: teknologian mahdollisuudet oppimisessa ovat ennen muuta siinä, miten se

  1. tukee oppijoiden välistä vuorovaikutusta, joka
  2. saa aikaan ymmärtävän oppimisen kannalta tärkeitä kognitiivisia prosesseja kuten kysymysten esittämistä, omien teorioiden muodostamista ja selittämistä ja argumentointia, sekä
  3. tekee näin muodostuvan tiedonrakentelun ja ajattelun prosessit näkyviksi. 

Jos oppijat ovat pääosan ajasta tuppisuina, menetetään mahdollisuus kaikkeen tähän. Siksi vieroksun opetusta, joka perustuu valmiin opetusmateriaalin läpikäymiseen tavalla tai toisella. Toki hyvillä oppimateriaaleilla ja luennoilla on paikkansa, mutta ne eivät yksinään riitä. Ryhmissä tapahtuva yhteisöllinen tiedonrakentelu vaatii toki aikaa enemmän kuin samojen asioiden lukeminen tai luennointi, mutta sen vastineeksi oppimisen voi odottaa olevan muutakin kuin asioiden muistamista. 

Toisinaan törmään opetukseen, jossa pyritään lisäämään opetukseen vuorovaikutuksellisuutta. Oppijoilta voidaan esimerkiksi vaatia tietty määrä kommentteja verkkokeskusteluun tai videoneuvottelutilanteessa vähintään yhtä puheenvuoroa. Tai sitten pohditaan, millaisella virikkeellä oppijat kirvoitettaisiin mukaan keskusteluun - sen tarkemmin määrittelemättä, mihin keskustelulla pyritään. Tämä on mielestäni vain opetuksen "valkopesua", jolla pyritään saamaan opettajajohtoinen opetus näyttämään edes hieman yhteisölliseltä. Koko lähtökohta on siis väärä.

Sen sijaan, että oppijoille varataan passiivisen seuraajan ja kiintiökommentoijan rooli, tulisi miettiä, miten oppijat voisivat itse asettaa oppimistavoitteensa, työskennellä ryhmissä niiden saavuttamiseksi ja miten opettaja yhdessä teknologian avulla voi tukea tätä. Luennoinin sijasta opettajan rooli on johdattaa oppijat käsiteltävään aiheeseen liittyvien ilmiöiden ja ongelmien tarkasteluun sekä työskentelystrategioihin ja menetelmiin, joiden avulla he voivat ymmärtää opittavan aiheen syvällisemmin ja päästä omiin oppimistavoitteisiinsa. Lisäksi oppimisen tulisi tapahtua todellisissa aiheeseen liittyvissä tilanteissa, jotta opittua osattaisiin myös soveltaa käytännössä.

Opettajan roolina on siis edelleen olla opittavien aiheiden sisällöllinen asiantuntija, mutta vastuu oppimisprosessista tulisi olla oppijoilla itsellään. Kun oppijat itse asettavat oppimistavoitteensa toisaalta yksilötasolla ja toisaalta ryhmittäin, tulee tavoitteiden saavuttamisesta heille tärkeämpää kuin verratuna tilanteeseen, jossa tavoitteet annetaan valmiina opettajan toimesta. Ryhmän yhteisten tavoitteiden asettaminen saa myös ryhmän jäsenet sitoutumaan ja ponnistelemaan sen saavuttamiseksi. 

Toiseksi opettaja on edelleen myös pedagoginen asiantuntija ja opetusprosessin ohjaaja. Hänen vastuullaan on esimerkiksi se, että oppijoilla on mahdollisuus aktivoida opittavaan aiheeseen liittyvät aiemmat tiedot ja taidot. Se on tärkeää, jotta oppiminen ei sirpaloidu, vaan johtaa laajempien aihekokonaisuuksien ja ilmiöiden välisten yhteyksien ymmärtämiseen. Niin ikään opettaja suunnittelee, miten opetuksen eri vaiheet - opettajajohtoiset ja oppijalähtöiset osuudet yhdessä - loogisesti johtavat kurssin tai opintojakson oppimistavoitteiden saavuttamiseen. 

Sen sijaan uutena opettajan roolina voi pitää teknologisen asiantuntijan roolia. Opetuksen sisällön ja pedagogisten menetelmien ohessa on suunniteltava, miten teknologiaa voidaan käyttää yhdessä niiden kanssa. Tämä edellyttää opettajalta tietoa paitsi sisällöistä, pedagogisista menetelmistä ja teknologioista, myös siitä, mitkä pedagogiset menetelmät ja teknologiset ratkaisut sopivat juuri kyseisen aiheen opettamiseen ja oppimiseen. Tätä kokonaisuutta on kuvattu alla olevassa TPACK-mallin kaavakuvassa. 

tpack-malli-suomeksi

TPACK-malli kuvaa, että opetuksen tukena käytetty teknologia tulee valita sekä opetuksen sisältöön että pedagogisiin menetelmiin sopivasti. Jos edetään päinvastaisessa järjestyksessä eli valitaan ensiksi teknologinen ratkaisu ja pyritään sitten sovittamaan sisältö ja menetelmät siihen, mennään helposti ns. metsään. Samasta syystä kukaan ulkopuolinen teknologinen asiantuntija ei saisi olla päättämässä, mitä teknologiaa ja miten opetuksessa käytetään - sen sijaan heidät kyllä kannattaa ottaa mukaan suunnittelemaan ratkaisuja yhdessä opettajien kanssa. Pidän myös virheenä sitä, että oppilaitoksessa pyrittäisiin rajoittamaan opettajien käyttämiä teknologisia ratkaisuja. 

Eräs usein toistuva teema opetusteknologisia ratkaisuja ja erityisesti oppimisalustaa valittaessa on, miten voidaan tarjota oppijoille yhteinen virtuaalinen tila, jossa voidaan paitsi jakaa sähköisiä materiaaleja, myös keskustella helposti. Yhteisöllisen oppimisen kannalta juuri keskustelutoiminnot ovat keskeisiä oppimisalustaa valittaessa, jotta käytetty alusta tukisi mahdollisimman hyvin oppijoiden välistä vuorovaikutusta. Yrittäkääpä tehdä yhteistyötä ilman, että avaatte suutanne! 

Etäopetuksessa käytettävät videoneuvottelu- ja verkkokokoushuoneet eivät useinkaan tarjoa parhaita mahdollisia toimintoja keskusteluun. Olisi myös tärkeää, että keskustelut jäisivät talteen ja niihin voitaisiin palata myöhemmin. Ylipäätään yhteinen pysyvä tila verkossa mahdollistaa tiiviimmän vuorovaikutuksen ja monipuolisemman ryhmätyöskentelyn. Kannustankin ottamaan etäopetuksessa rohkeasti käyttöön varsinaisten videoneuvottelu- ja verkkokokoushuoneiden lisäksi muita yhteistyö- ja oppimisalustoja, jotka mahdollistavat paremmin oppijoiden osallistumisen keskusteluun ja yhteisölliseen työskentelyyn. Sitäkin tärkeämpi haaste niin etä- kuin muussakin opetuksessa on silti kehittää opetusta aiempaa oppijakeskeisemmäksi ja yhteisöllisemmäksi. 

Onnea opetuksen kehittämiseen!

harto ponka

Harto Pönkä 
Sosiaalisen median ja koulutusteknologian asiantuntija 
Yrittäjänä Innowisessa
Twitterissä @hponka
Bloggaajana http://harto.wordpress.com/








Lähteet: 

Jean-Marc Côté ja muutamat muut ranskalaiset taiteilijat piirsivät vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn ennustekuvia, miltä maailma tulisi näyttämään vuonna 2000. Kuvat ovat tekijänoikeusvapaita ja vapaasti käytettävissä, mutta alkuperäinen tekijä on hyvä mainita.

TPACK-mallin kaavakuva, Koehler, M. & Mishra, P., 2006, suomennos allekirjoittaneen, kuvaa saa käyttää lähde mainiten. 

Sosiaalisen median opetuskäyttö: Opppimisen teoriaa ja kokemuksia DevelOPE-hankkeesta, 2012, toim. Pönkä, Impiö & Vallivaara, PDF: http://herkules.oulu.fi/isbn9789514298233/isbn9789514298233.pdf 

P.S. Myös tämän kirjoituksen taustamuistiinpanot ovat saatavilla.

Luettu 5388 kertaa Viimeksi muutettu tiistai, 27 lokakuu 2015

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.